J.Nieminen vetäytyi Zagrebin kisasta

23.1.2007  |  17:50

Nilkkavamma muutti Jarkko Niemisen suunnitelmia

Tenniksen maailmanlistan 18. sijalta kärkikymmenikköön tähtäävän Jarkko Niemisen nilkkavamma Australian avointe toisella kierroksella vaatii sittenkin hoitoa. Vamma syntyi ottelupalloa edeltävässä tilanteessa Argentiinan Juan Ingnacio Chelaa vastaan. Nieminen jatkoi loukkaantumisestaan huolimatta peliä, mutta hävisi ottelupallon ja putosi jatkosta.
Jalka kesti teipattuna heti perään yli kaksituntisen nelinpelin, jossa Nieminen ja Ruotsin Thomas Johansson hävisivät israelilaisille Jonathan Erlichille ja Andy Ramille.
-Hoidin nilkkaa heti kylmällä ja se tuntui ihan hyvältä tukevassa teipissä, mutta Suomeen päästyäni jalka vaivasi yhä sen verran, että kävin näyttämässä sitä asiantuntijalle. Hän suositteli pientä taukoa nilkan tervehdyttämiseksi ja kuntouttamiseksi, joten päätin jättää alun perin suunnitelmissa olleen Zagrebin kisan Kroatiassa väliin ja käyttää vapautuvan ajan harjoitteluun, perusteli Nieminen vetäytymistään ensi maanantaina alkavasta turnauksesta.
-Tietysti kausi olisi voinut alkaa paremmalla tuurilla, mutta turha tässä on valitella. Toisaalta harvoin sitä tarjoutuu kauden aikana tilaisuutta kunnon harjoittelujaksoon, muovaili Nieminen alkukauden vastoinkäymisiään positiivisempiin raameihin, kun ennen nilkkavammaa vatsatauti kellisti miehen kauden kynnyksellä estäen osallistumisen vuoden ensimmäiseen mittelöön Australian Adelaidessa.
-Jälkeenpäin ajatellen tappiot Australian avoimissa olivat tervetulleita nilkkani kannalta, vaikka otteluiden jälkeen olin erittäin pettynyt. Lisärasitus olisi voinut koitua kohtalokkaaksi. Nyt treenaan ensin fysiikkaa ja vahvistan nilkaa muutaman päivän. Sitten päälle kovaa harjoittelua pari viikkoa ja niillä eväillä kohti rankkaa kisaputkea.
Niemisen seuraava koitos alkaa 12.2. Marseillessa. Viikkoa myöhemmin on vuorossa  Rotterdam, sitten Dubai.

Jaa:

Seuraava uutinen: Dyce/Heliövaara välieriin Australiassa… →