Uutiset
Henri Kontinen LähiTapiola Street Tenniksen kummiksi: Tärkeintä on ilo
19.5.2016 | 15:54
Suomen Tennisliiton ja LähiTapiolan Street Tennis -kiertue sai Henri Kontisesta arvokkaan suojelijan ja kummipelaajan. Samalla kun Kontinen allekirjoitti vuoden 2017 loppuun ulottuvan sopimuksen, myös Tennisliitto ja LähiTapiola sinetöivät onnistuneen yhteistyönsä jatkon.
Street Tennis -kiertueen ideana on tarjota liikunnallisia hetkiä koululaisille ja päiväkotilapsille ympäri maan. Tämän vuoden kiertueella tennikseen on päässyt tutustumaan jo lähes 13 000 lasta.
Street Tennis -tapahtumissa käytetään pehmeitä ja hitaampia palloja, madallettuja verkkoja sekä pienempiä kenttiä, jotka helpottavat tenniksen aloittamista lapsilla.
– Vanhempieni kertoman mukaan käteeni lyötiin maila jo melkein ennen kuin osasin seistä. Vähitellen harrastuksesta tuli ammatti – vaikka pelaaminen tuntuu kyllä vieläkin harrastukselta, Kontinen hymyilee.
Hän on mielissään voidessaan kannustaa lapsia liikkumaan ja nauttimaan lajista. Tennistä kun voi pelata lähes missä tahansa; parkkipaikalla, koulun pihalla tai kesämökin nurmella.
– Lapsuuteni Tampereella ”tuhnu” oli iso juttu. Pelasimme sitä tuntikaupalla joka päivä. Ei tennis vaadi kuin verkon, pallon, kaksi mailaa ja kaksi pelaajaa. Niillä pääsee jo pitkälle, Kontinen vinkkaa.
– Tärkeintä tenniksessä on aina ilo, oli pelaajan ikä mikä tahansa.
LähiTapiola jatkaa pääyhteistyökumppanina
Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho iloitsee jatkosopimuksesta ja Kontisen mukaan tulosta.
– LähiTapiola on meille merkittävä kumppani. Yhteistyön ansiosta voimme kehittää ja laajentaa Street Tennis -kiertuetta entisestään. Konseptin avulla liikutamme suurta määrää lapsia, annamme heille positiivisen ensikokemuksen tenniksestä ja saamme mahdollisesti seurojen kursseille uusia harrastajia, Purho kertoo.
– LähiTapiolan tavoitteena on saada koululaiset liikkumaan. Street Tennis on jo arvonsa osoittanut, ja siksi yhteistyön jatkuminen oli luontevaa. Henri Kontisen mukaan tulo vain vahvisti päätöstämme. On hienoa saada hänen kaltaisensa esikuva tapahtumiin innostamaan lapsia, LähiTapiolan yritysvastuusta, sponsoroinnista ja yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Arto Heinonen sanoo.
Jaa: