Ruusuvuorelle uran ensimmäinen ATP Challenger -voitto nelinpelissä

11.5.2019  |  14:34  |  Raportit

Emil Ruusuvuori, 20, on voittanut uransa ensimmäisen ATP Challenger -tason turnauksen Kazakstanissa. Ruusuvuori ja itävaltalainen Jurij Rodionov juhlivat nelinpelivoittoa.

Sijoittamaton parivaljakko eteni loppuotteluun kolmella voitolla. Puolivälierissä kukistui kolmanneksi sijoitetut venäläiset Ivan Gakhov/Alexander Pavlioutchenkov 6-4, 7-6 ja perjantaisessa välierässä toiseksi sijoitetut kazakstanilainen Timur Khabibulin ja venäläinen Vladyslav Manafov kolmen erässä 6-7, 7-5, 12-10.

Lauantaisessa loppuottelussa Ruusuvuori/Rodionov ajautuivat heti ensimmäisen erän alussa takaa-ajoasemaan ykköseksi sijoitettuja portugalilaista Goncalo Oliveiraa ja valko-venäläistä Andrei Vasilevskia vastaan. Suomalais-itävaltalaispari sai kuitenkin pelijuonesta kiinni ja käänsivät ensimmäisen erän itselleen 6-4. Toisessa erässä menivät kärkisijoitetut jälleen alussa murrolla johtoon ja tällä kertaa he eivät siitä luopuneet, vaan toinen erä kirjattiin heille 3-6. Ratkaisu haettiin siis ottelutiebreikistä, jossa Ruusuvuori/Rodionov pelasivat hienosti ja pääsivät tuulettamaan turnausvoittoa 6-4, 3-6, 10-8.

– Hyvältä tuntuu! Sain tälle viikolle nelinpeliin hyvän parin ja onnistuimme kääntämään tiukat ottelut itsellemme. Tänään oli tiukkaa vääntöä, aikamoista taistelua. Oma syöttöni tökki hieman, mutta onneksi saimme käännettyä ottelun meille, kommentoi Ruusuvuori.

Ensi viikolla Ruusuvuori jatkaa otteluitaan ATP Challenger -tasolla Uzbekistanissa.

– Massapelaamisessani on vielä kehitettävää, mutta kyllä tämä turnaus toi paljon lisää itseluottamusta. Challenger-tasolla kaikki ottelut ovat todella kovia. Kaikki tekevät asiat vähän paremmin kuin ITF-kiertueella niin kentällä kuin sen ulkopuolelle. Tästä on hyvä jatkaa.

TULOKSET

Turnaus oli palkintoarvoltaan 54,160 dollaria. Ruusuvuori on aiemmin tänä vuonna juhlinut kaksinpelimestaruuksia palkintoarvoiltaan 15,000 ja 25,000 dollarin ITF World Tennis Tourin kilpailuissa.

Jaa:

Seuraava uutinen: Porsche Junior Team… →