Kulikova kaksinpelin välieriin ja nelinpelin loppuotteluun Tampereella

26.7.2019  |  15:56  |  Raportit, Videot

Anastasia Kulikova jatkoi vakuuttavia otteitaan naisten $15,000 ITF World Tennis Tour -kilpailussa Tampereella.

Naisten kaksinpelissä on nähty monia yllätyksiä ennen puolivälierävaihetta, sillä vain yksi sijoitettu pelaaja on enää jatkossa. Tämä pelaaja on Suomen viidenneksi sijoitettu Kulikova. Kulikova (ITF-57) oli edennyt kahdeksan parhaan joukkoon kahdella vakuuttavalla voitolla. Perjantaisessa puolivälierässä oli vastassa tuttu venäläispelaaja Evgeniya Levashova (ITF-1133), joka oli urakoinut tiensä puolivälieriin aina karsinnoista asti.

Levashova laittoi Kulikovan tähän asti kovimpaan testiin. Hienosti tempoa vaihdellut venäläinen sai Kulikovan tekemään virheitä sekä hän onnistui liikuttamaan häntä hyvin. Ensimmäisen erän puolivälin tienoilla sai Kulikova paremmin pelistä kiinni, jonka jälkeen hän eteni numeroiden valossa vakuuttavaan voittoon 6-3, 6-1.

– Ei ollut helppoa, olin kuitenkin valmis tiukkaan otteluun henkisesti. Hän vaihteli tempoa ja pelasi hyvin – sitten pääsin paremmin mukaan ensimmäisen erän 4-3 tilanteessa ja pelini rentoutui. Syöttö auttoi myös paljon tänään. Tuntuu todella hyvältä olla pitkästä aikaa välierissä, kertoi Kulikova.

Launtaisessa välierässä on vastassa venäläinen Polina Bakhmutkina (ITF-667), joka tiputti Emilia Hartmanin toisella kierroksella. Välieräottelu pelataan lauantaina klo 11:00.

Kulikovalla kulkee myös nelinpelin puolella yhdessä australialaisen Isabella Bozicevin kanssa. Ykköseksi sijoitettu pari voitti välierässä Levashovan ja Mariya Krasakovan 5-7, 6-3, 10-6. Toisessa välierässä Ella Leivon ja Saana Saarteisen oli taipuminen Bakhmutkinalle ja Noel Saidenovalle 3-6, 3-6. Nelinpelin finaali pelataan lauantaina noin klo 14:00.

KAAVIOT & OTTELUOHJELMA

Tänä vuonna kasvanut miesten Challenger-turnaus vie kaikki Tampereen Tenniskeskuksen ulkokentät, minkä johdosta naisten turnaus pelataan ensimmäistä kertaa historiansa aikana sisällä.

Jaa:

Seuraava uutinen: Heliövaara/Niklas-Salminen nelinpelin välieriin… →