Grani Tennis viihdyttää Norpe Tennisliiga -katsojia ruokatarjoiluilla

8.12.2015  |  15:18

Grani Tennis isännöi viikonloppuna Norpe Tennisliigaa sekä miehissä että naisissa. Viime kauden tapaan Freedom Fund Arenan pöytä notkui herkullisista tarjoiluista, joita katsojat saivat pääsylipun hinnalla nautiskella tasokkaan tenniksen lomassa.

Itsenäisyyspäiväksi GT:n toiminnanjohtaja Kirsi Lassooy ideoi brunssikampanjan.

– Jaoimme parin perheen voimin lauantaina 5.12. lähitaloihin 300 flyeria itsenäisyyspäivän tennisbrunssistamme. Kampanja oli oikein onnistunut, sillä meillä oli noin 100 kävijää GT:n ja HVS:n otteluissamme. Se on yhtä paljon kuin liigan finaalissa viime keväänä, Lassooy iloitsee.

Norpe Tennisliiga -ilmeeseen taitettu mainos ja sen jako olivat niin onnistunut kokeilu, että Grani Tennis harkitsee vastaavaa seuraavaan kotiotteluunsa.

– Aloitimme pääsylippuun sisältyvän ruokatarjoilun viime kaudella. Joukkueenjohtajamme Pekka Vihonen loihtii näyttävät ja maistuvat tarjoilut matsien ajankohtaan sopiviksi. Nyt oli brunssi, ja iltamatseissa on ollut esimerkiksi juustoja ja caesar-salaattia, Lassooy sanoo.

Freedom Fund Arenalle saapui itsenäisyyspäivänä myös joukko HVS:n kannattajia sekä Henri Kontisen taidonnäytteitä katsomaan tulleita.

– Ihan ok meni, vähän paremmin kuin eilen (lauantaina TCT:tä vastaan) ja hauskaa oli. Tunnen Victor Baludan entuudestaan, ja se auttoi pelaamaan hyvin yhdessä. Mukavaa, kun porukkaa oli paljon katsomassa ja oli järjestetty hieno tapahtuma, HVS:n nelinpeliässä Kontinen kommentoi GT:lle.

Lassooy suosittelee vastaavia tapahtumia lämmöllä muillekin seuroille. 

– Meillä kotimatseista on muodostunut jäsenillemme kiva tapa syödä hyvin ja tavata kavereita. – sekä tietysti nähdä kovatasoista tennistä.

Pääsyliput GT:n Norpe Tennisliiga -matseihin maksavat 15 €/aikuinen ja 5 €/lapsi. 

 

Sopisiko vastaava kampanja oman seurasi tapahtumiin?

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Tule kouluttautumaan sveitsiläisen… →