Uutiset
Suomalainen-Orpana ja Leivo-Timonen naisten SM-kaksinpelin välieriin
19.12.2014 | 16:03
Yleisten luokkien sisäkenttien SM-kisojen naisten kaksinpelissä pelattiin perjantaina puolivälierät Jarkko Nieminen Areenassa Turussa.
Boston Universityssä USA:ssa opiskeleva TaTS:n Johanna Hyöty haastoi ykkössijoitetun Smashin Piia Suomalaisen ensimmäisessä erässä, mutta hävisi sen 6-7. Toisessa erässä Suomalainen meni menojaan eikä menettänyt peliäkään.
Välierissä Suomalaisen haastaa tammikuussa 14 vuotta täyttävä HVS:n Oona Orpana, joka eteni naisten ulkokenttien SM-kisoissa viime kesäkuussa aina loppuotteluun asti, mutta koki tappion Emma Laineelle.
Sijoittamaton Orpana voitti niukasti toisella kierroksella 5.sijoitetun TaTS:n Tanja Tuomen 7-6, 7-6 mutta menetti puolivälierissä vain kaksi peliä 4.sijoitetulle TaTS:n Milka-Emilia Pasaselle.
Kakkossijoitettu GVLK:n vasuri Mia Eklund koki puolivälierissä tappion 6.sijoitetulle TaTS:n Roosa Timoselle varsin selvin lukemin 2-6, 3-6. Timonen saa välierissä vastaansa seurakaverinsa, 3.sijoitetun Ella Leivon, joka puolivälierissä voitti HVS:n 8.sijoitetun Lila Humalojan kolmessa erässä.
Naisten välierät pelataan Turussa lauantaina klo 15.
Yleisten luokkien SM-kilpailut sisäkentillä 2014
16.-21.12.2014 Jarkko Nieminen Areena, Turku
Järj: TVS
Naisten kaksinpeli
Puolivälierät: Piia Suomalainen Smash (1.) – Johanna Hyöty TaTS 76 60, Oona Orpana HVS – Milka-Emilia Pasanen TaTS (4.) 60 62, Ella Leivo TaTS (3.) – Lila Humaloja HVS (8.) 60 46 64, Roosa Timonen TaTS (6.) – Mia Eklund GVLK (2.) 62 63
Jaa: