Suomalaisia Tallinnan TE14-kisassa

3.7.2014  |  14:46

Tallinnassa pelataan tällä viikolla 14-vuotiaiden 3. kategorian TE-kilpailu. Tytöissä mukana oli yhteensä seitsemän pelaajaa, joista neljä aloitti ottelunsa karsinnoista. Ainoana suomalaisena pääsarjaan tiensä selvitti Erika Hautalahti, mutta yhdessä suoraan pääsarjassa olleen Bea Kivikosken kanssa kohtaloksi koitui pääsarjan ensimmäinen kierros. Suoraan pääsarjassa olleet Hedda Hakala ja Ella Haavisto sen sijaan selvittivät ensimmäisen kierroksen ottelunsa. Hedda joutui taipumaan toisella kierroksella ykkössijoitetulle venäläispelaajalla, mutta Ella jatkoi kolmella voitollaan aina semifinaaliin asti. Siinä Valko-Venäjän kakkosijoitettu Yersh oli kuitenkin vahvempi suoraan kahdessa erässä.

Nelinpelissä suomalaisten tyttöjen tiet katkesivat toisen kierrosten tappioihin.

Poikien kaksinpelin karsinnoissa oli mukana yhteensä neljä suomalaista. Heistä August Ehrnrooth sekä Mikael Martikainen selvittivät tiensä pääsarjaan, jossa suomalaisista valmiiksi olivat jo Otto Koivisto, Roni Rikkonen (5.), Otto Virtanen, Tommi Hellström ja Peetu Pohjola (2.). Yli puolet suomalaisista selvitti tiensä toiselle kierrokselle, kun Martikainen, Rikkonen, Virtanen ja Pohjola voittivat avausottelunsa. Rikkonen ja Virtanen voittivat vielä toisetkin ottelunsa, mutta kvartseissa tuli lopulta tappio heillekin. Poikien nelinpelissä Rikkonen/Virtanen pari eteni aina finaaliin asti, mutta venäläispari oli siinä tiukasti parempi.


 

Jaa:

Seuraava uutinen: TaTS ja HVS… →