TE14/16 Junior Tour ?turnaus käynnistyi Pajulahdessa

10.6.2014  |  09:05

Liikuntakeskus Pajulahdessa pelataan tällä viikolla Tennis Europen 14v ja 16v Junior Tour -turnaus, Pajulahti Junior Tournament.
Viikonloppuna kisaohjelmassa olivat karsinnat, maanantaina pelattiin valtaosa ensimmäisen kierroksen otteluista. Tiistaina pelataan kaksinpelien toiset kierrokset ja aloitetaan nelinpelejä.

T16-vuotiaat

T16-luokassa ei tarvittu karsintaa, sillä 32:n pelaajan pääsarjassa on vain 23 pelaajaa. Heistä 11 on Venäjältä, yhdeksän Suomesta, kaksi Virosta ja yksi Latviasta. Ensimmäisellä kierroksella suomalaisista voiton ottivat LVS:n Linnea Koskinen ja TaTS:n Karolina Hakala. Tiistaina ensimmäisen kierroksen ottelunsa pelaavat vielä HVS:n Sofia Laaksonen, Smashin Ida Havunta ja TaTS:n Julia Rantanen
Toisella kierroksella suoraan ovat sijoitetut HVS:n Oona Orpana (1.) ja Paula Joukanen (5.), Smashin Nikita Liebkind (6.)  TaTS:n Matilda Vainio. Arpa heitti myös villin kortin saaneen TaTS:n  Mariella Minettin suoraan toiselle kierrokselle.
Suomalaisista vastakkain toisella kierroksella ovat Oona Orpana ja Karolina Hakala sekä Paula Joukanen ja Linnea Koskinen.
Nelinpelissä on neljä suomalaisparia, koko kaaviossa pareja on vain yhdeksän.

P16-vuotiaat

P16-luokan kaksinpelin pääsarjan pelaajista 20 tulee Suomesta, kahdeksan Venäjältä sekä yksi pelaaja Valko-Venäjältä ja yksi Israelista. Kaaviossa on kaksi bye-paikka.
Toiselle kierrokselle etenivät HyTS:n Oskari Kulta, HVS:n Niko Nylund, Lo-Te Samu Matias Kaasalainen, LVS:n Oskari Nieminen, PVS:n Patrick Stenfors, Smashin Jussi Tiainen ja Juha Vuorenhela, TCT:n Jason Sormunen ja VarTen Ilari Vesanen.
Toisella kierroksella vastakkain suomalaisista ovat Samu Matias Kaasalainen ja Oskari Nieminen, Juha Vuorenhela ja Oskari Kulta sekä Jason Sormunen ja Jussi Tiainen.
Nelinpelissä on kahdeksan suomalaisparia, joiden lisäksi HVS:n Mikko Rouvala pelaa parinaan Israelin Nir Vodavoz

T14-vuotiaat

T14-luokan kaksinpelin karsinnasta pääsarjaan nousi kaksi suomalaista – LVS:n Fiona Kallio ja Smash-Kotkan Venla Ahti. Nämä tytöt mukaan lukien pääsarjassa on 16 suomalaista, kahdeksan venäläistä, viisi virolaista, kaksi latvialaista ja yksi tyttö Saksasta.
Toiselle kierrokselle suomalaista menivät HLK:n Hedda Hakala ja Bea Kivikoski, HVS:n Nicola Ussher, LVS:n Bea Kallio, Smash-Kotkan Venla Ahti ja Ella Haavisto sekä TVS:n Veera Antonen. Fiona Kallion ensimmäisen kierroksen ottelu jäi maanantaina kesken ja sitä jatketaan tiistaina.
Toisella kierroksella suomalaisista vastakkain ovat Nicola Ussher ja Hedda Hakala sekä Venla Ahti ja Bea Kivikoski.
Nelinpelissä on kaksi suomalaisparia, joiden lisäksi OVS:n Ina Rinne pelaa Viron Susanna Petersonin ja Kia Rinne Venäjän Maria Sukhanovan kanssa.

P14-vuotiaat

P14-luokan kaksinpelin karsinnasta nousi pääsarjaan kolme suomalaista – Mikael Martikainen, HLK:n Oliver Wesamaa ja HVS:n Valtteri Solatie, otti voitti myös pääsarjan ensimmäisen kierroksen ottelunsa.
Toisella kierroksella suomalaisista ovat vastakkain . Pääsarjan pelaajat tulevat kolmesta maasta, seitsemän Venäjältä, yhdeksän Virosta ja peräti 16 Suomesta.
Suomalaisista toiselle kierrokselle menivät Solatien lisäksi HLK:n August Ehrnrooth, HVS:n Aleksi Löfman ja Otto Virtanen, Smashin Anttoni Kinnunen ja Veeti Vuorenhela, TaTS:n Otto Meskanen ja Roni Rikkonen sekä Träffin Isac Lindén ja Jonathan Ånäs. Ensimmäisen kierroksen ottelunsa pelaavat tiistaina Smashin Nino Salonen ja Hermanni Tiainen.
Toisella kierroksella suomalaista ovat vastakkain Kinnunen ja Solatie, Löfman ja Ånäs, Ehrnrooth ja Rikkonen, Meskanen ja Virtanen sekä Salonen ja Tiainen, mikäli voittavat avauskierroksen ottelunsa.
Nelinpelissä on viisi suomalaisparia. HyTS:n Valtteri Tuukkasen parina on Venäjän Ivan Amarantov.

Jaa:

Seuraava uutinen: Eklundille tappio avausottelussa… →