Hannukainen, Majaniemi, Levonen, Sjöman ja Nuutinen seniorien Suomen mestareiksi

25.2.2014  |  08:44

M55 nelinpelin SM-finalistit, vas. mestarit Reijo Tuomola ja Jussi Juvakoski sekä hopeaa voittaneet
Timo Levonen ja Veli-Matti Hilli.
                                                                                          Kuva: Toni Rintala

 

 HyTS järjesti seniorien sisäkenttien SM-kisat ikäluokilleM55/75/ 85 ja N55/75 Hyvinkäällä.

Osanottajamäärältään suurin luokka oli M55. Siinä mestaruutta lähtiykkössijoitettuna jahtaamaan HVS:n JussiJuvakoski, joka kaksi viikkoa aiemmin oli ottanut triplamestaruuden (M60kaksin- ja nelinpelissä sekä M50 nelinpelissä). Välierissä kuitenkin hän tiensäkatkaisi HLK:n Martin Björnströmottamalla voiton kolmessa erässä 4-6, 6-3, 6-4.
Björnström sai finaalissa vastaansa kisan kakkossijoitetun, KeuTS:n Timo Levosen, joka ei ollut menettänyterääkään pelaamissaan kolmessa ottelussa.  Björnström näytti menevän Suomen mestaruuteenvoitettuaan ensimmäisen erän 6-2. Toisen, tasaisemman erän ratkaisua haettiintie-breakista, jonka Levonen voitti 7-0. Hän vei myös kolmannen erän 6-1 jaotti näin Suomen mestaruuden, hopeaa Björnströmille ja pronssia Juvakoskelle jaEVS:n Jouko Petäjälle.
Ilman kultamitalia Jussi Juvakoski ei Hyvinkäältä sentään joutunut lähtemään:mestaruus tuli M55 nelinpelissä seurakaveri Reijo Tuomolan kanssa. Timo Levonen ja HLK:n Veli-Matti Hilli saivat hopeaa.
M75-luokan kaksinpelin mestaruuden voitti Smashin Lars Sjöman, joka oli loppuottelussa lähes kuilun partaalla:tappiolla 5-7, 2-5 HyTS:n RistoRautajärveä vastaan. Hyvinkääläisellä oli jo kolme ottelupalloa, muttaLasse Sjöman nousi erävoittoon 7-5 ja voittaa sitten ottelutie-breakin 10-5.
Mestaruutta vaille ei Rautajärvi jää, sillä hän ja TTS:n Jussi Ljungberg voittavat M75 nelinpelin mestaruuden lyömälläfinaalissa legendaarisen lahtelaisparin JormaTiitinen/Pentti Vaalamo.
M85 luokan Suomen mestaruuden voittaa kolmen pelaajan luokassa LTC-33:n Erik Nuutinen. Toisen mestaruutensa hänotti nelinpelissä parinaan HVS:n Kaarlo Tolvanen.
Kahdessa naisten kaksinpeliluokassa oli kummassakin vain kolme pelaajaa, jotkapelasivat kaikki kaikkia vastaan.
HVS:n Tuija Hannukainen ei menettänytkummassakaan ottelussaan pelikään ja lisäsi näin SM-kultamitaliensa määrää101:een.
Nuutisen tavoin myös TVS:n Taina Majaniemestä tuli näiden SM-kisan tuplavoittaja, kun hän voitti N75kaksinpelin mestaruuden ja nelinpelin parinaan ÅLK:n Eeva Jakonen.

Seniorien M55/75/85 ja N55/75 SM-kilpailut sisäkentillä
18.-24.2.2014 Hyvinkää
Järj: HyTS

Kaksinpelien loppuottelut
M55 Timo Levonen KeuTS – Martin Björnström HLK 26 76 61
N55 1) Tuija Hannukainen HVS 2) Leena Salminen MänTS 3) Outi Mattila HyTS
M75 Lars Sjöman Smash – Risto Rautajärvi HyTS 57 75 [10-5]
N75 1) Taina Majaniemi TVS 2) Kerttu Suorsa OVS 3) Sirkka Kolppanen ETS
M85 Erik Nuutinen LTC-33 – Ahti Nokso-Koivisto HyTS 61 61
Nelinpelit
M55 Jussi Juvakoski/Reijo Tuomola HVS – Veli-Matti Hilli HLK/Timo Levonen KeuTS36 76 62
N55 ei pelattu
N75 Eeva Jakonen ÅLK/Taina Majaniemi TVS – Sirkka Kolppanen ETS/Kerttu SuorsaOVS 76 63
M75 Jussi Ljungberg TTS/Risto Rautajärvi HyTS – Jorma Tiitinen/Pentti VaalamoLVS 64 64
M85 Erik Nuutinen LTC-33/Kaarlo Tolvanen HVS – Ahti Nokso-Koivisto/LasseÖsterdahl HyTS 61 63

Jaa:

Seuraava uutinen: Jarkon avausvastus vaihtui… →