TCT jatkaa miesten Norpe Tennisliigan johdossa

27.1.2014  |  12:09

Miesten Norpe Tennisliigan kahdeksannella kierroksella oli JTS:n vuoro taipua liigajohdossa olevalle TCT:lle Esport Centerissä luvuin 1-3. TCT:n Jesper Saarni jatkaa miesten voittotilaston kärjessä. Nyt tuli ykkösten ottelussa voitto JTS:n pietarilaisvahvistus Mikhail Balmashevista. Suomeen USA:n yliopistosta palannut Jesse Kiuru pelasi toisen ottelunsa JTS:n riveissä ja voitti kakkosten ottelussa TCT:n Mika Julinin.
Tasapisteissä, pisteen päässä TCT:stä olleet HVS ja Smash kohtasivat Talissa. Smashin vahva kaksikko virolaisvahvistus Vladimir Ivanov ja Timo Nieminen voittivat ykkösten ja kakkosten kaksinpelin sekä nelinpelin varmistaen näin Smashille 3-1 voiton. Kolmosten ottelussa Tuomo Ojala otti voiton HVS:lle kukistaessaan Smashin Mika Kososen.
Sarjataulukossa Smashin edellä, samoissa pisteissä, on kakkosena TaTS, joka lisäksi 4-0 voitollaan sarjataulukon viimeisenä olevan Lo-Ten ahdinkoa.  Kolmosten ottelussa Lo-Te Mika Malmi oli lähellä voittoa, mutta koki kuitenkin tappion ottelutie-breakissa Pyry Hyrkköselle.
KarTe pelasi tasan 2-2 GT:n kanssa vieraskentällä. GT:n voitot toivat ruotsalaisvahvistus Christian Johansson ykkösten kaksinpelissä nelinpelissä Panu Virtanen parinaan. KarTelle voitot ottivat Teemu Airaksinen kakkosten ja Leo Haapasalo kolmosten ottelussa.
KarTen kanssa kahdeksessa pisteessä sarjataulukossa on HLK, joka sai tunnustaa vieraskentällä V-P:n paremmakseen luvuin 3-1. HLK:n Niklas Bucht voitti ykkösten ottelun, mutta Mikot Kinnunen ja Viljanen voittivat kaksinpelinsä ja Kinnunen yhdessä Matti Mannisen kanssa nelinpelin V-P:lle.

Runkosarjan viimeinen, yhdeksäs kierros pelataan 15.2. otteluin Lo-Te – GT, HLK-Smash, HVS – V-P, JTS-TaTS ja KarTe-TCT.

Miesten Norpe Tennisliigan 8.kierros
25.1.

Grani Tennis – Karjalan Tennis 2-2
Freedom Fund Arena, Espoo
Christian Johansson  GT – Anssi Raasio  KarTe 62 60
Teemu Airaksinen  KarTe – Panu Virtanen  GT 61 75
Leo Haapasalo  KarTe – Hannu Piiroinen  GT 46 64 [10-5]
Johansson/Virtanen  GT – Airaksinen/Raasio KarTe 67 62 [10-8]

Tennis Club Tapiola – Jyväskylän Tennisseura 3-1
Esport Center, Espoo
Jesper Saarni TCT – Mikhail Balmashev JTS 64 63  
Jesse Kiuru JTS – Mika Julin TCT 63 76
Mika Purho TCT – Kalle Nikunen JTS 63 60 
Purho/Saarni TCT – Balmashev/Kiuru JTS 64 61

Tampereen Tennisseura – Lohja-Tennis 4-0
Tampereen Tenniskeskus
Lauri Kiiski TaTS – Jani Turunen Lo-Te 64 62 
Joel Popov TaTS – Mikael Anttinen Lo-Te 64 61
Pyry Hyrkkönen TaTS – Mika Malmi Lo-Te 67 61 [10-5]  
Kivijärvi/Leivo TaTS – Anttinen/Turunen Lo-Te 63 61

Valko-Pallo – Helsingin Lawn-Tennis Klubi 3-1
Hiekkaharjun Tenniskeskus, Vantaa
Niklas Bucht HLK – Matti Manninen V-P 63 61
Mikko Kinnunen V-P – Julius Lehmuskallio HLK 63 61  
Mikko Viljanen V-P – Juuso Jokinen HLK 63 62 
Kinnunen/Manninen V-P – Bucht/Jokinen HLK 61 63

HVS-Tennis (Helsinki) – Smash-Tennis (Helsinki) 1-3
Talin Tenniskeskus, Helsinki
Vladimir Ivanov Smash – Tapio Nurminen HVS 75 62  
Timo Nieminen Smash – Eemeli Jämsen HVS 62 63  
Tuomo Ojala HVS – Mika Kosonen Smash 76 64  
Ivanov/Nieminen Smash – Nurminen/Ojala HVS 62 64

Jaa:

Seuraava uutinen: TaTS johtaa ylempää,… →