Jarkko vaivatta jatkoon IPP Openissa

14.11.2013  |  12:19

 

IPP Openin, miesten 42.500? ATP Challenger -turnauksen, ykkössijoitettu Jarkko Nieminen (ATP 39) meni vaivatta
kaksinpelin toiselle kierrokselle keskiviikkona Talissa, Helsingissä. Voitto Venäjän Konstantin Kravtshukista (ATP 146) tuli luvuin 6-4, 6-1.
Nieminen oli tyytyväinen voittolukemista ja jatkoon menosta, muttei omasta pelistään. 
-Alussa oli hieman hidas olo ja sen myötä ensimmäinen erä oli hieman tahmeaa. Oli vähän myöhässä koko ajan, kun sähäkkyys puuttui, kertoi Jarkko ottelun jälkeen.
-Kolme ensimmäistä peliä toisessa erässä taisi murtaa vastustajani selkärangan. Näin, ettei hän sen jälkeen enää uskonut voittavansa.
Toisella kierroksella Jarkko kohtaa 19-vuotiaan ranskalaisen Lucas Pouillen (ATP 188).
-Emme ole kohdanneet, mutta olen nähnyt hänen pelaavan, kertoi Jarkko. – Hänellä on hyvät jalat ja hyvä peli. Teki minuun hyvän vaikutuksen.
Micke Kontinen ja hänen tanskalaisparinsa taival taittui keskiviikkona nelinpelin ensimmäiseen kierrokseen.
Neljänneksi sijoitettu saksalaispari Dustin Brown ja Philipp Marx ottivat heistä voiton 7-6(3), 6-3.

Torstaina Micke Kontinen kohtaa toisella kierroksella Ukrainan Marchenkon klo 15.30 ja sen jälkeen, aikaisintaan klo 17.30 Jarkko Nieminen Lucas Pouillen. Myöhemmin illalla on vielä Jarkon ja Henri Kontisen nelinpelin puolivälieräottelu.

IPP Open
42.500? ATP Challenger

11.-17.11.2013 Tali, Helsinki
Kaksinpeli
1. kierrosta: Jarkko Nieminen (1.) – Konstantin Kravtshuk Venäjä 64 61
Nelinpeli
1.kierrosta: Dustin Brown/Philipp Marx Saksa (4) – Micke Kontinen/Frederik Nielsen Tanska 76(3) 63

 

 

Jarkko Nieminen  

Jaa:

Seuraava uutinen: Jarkko puolivälieriin IPP… →