IPP Openin pääsarjapaikka jäi Niklas-Salmiselta vielä saavuttamatta

10.11.2013  |  16:45

Erän verran pysyi Patrik Niklas-Salminen itseään 11 vuotta vanhemman Venäjän Denis Matsukevichin (ATP 558) vauhdissa IPP Openin, 42.500? ATP Challenger -turnauksen kaksinpelin karsintojen kolmannella kierroksella Talissa, Helsingissä sunnuntaina.
Syötön menestyksestä ensimmäisen erän 4-5 tilanteessa kirposi ensimmäisessä ATP
Challenger -turnauksessa pelaavan 16-vuotiaan Patrikin ote otteluun eikä hän voittanut tämän jälkeen peliäkään. Matsukevich meni tunnissa ja 12 minuutissa pääsarjaan 6-4, 6-0 voitolla.

Tunnin ja minuutin Niklas-Salmisesta kauemmin omassa kolmannen kierroksen ottelussaan kentällä viipynyt Ruotsin juniorilupaus, 17-vuotias Elias Ymer (ATP 802), ahdisti nsiokkaasti kaksi erää karsinnan kakkossijoitettua Kroatian Ante Pavicia (ATP 337, mutta joutui taipumaan viimeisessä erässä 0-6. Ymer oli voittanut ensimmäisen erän tie-breakilla 7-2, mutta hävisi toisen erän tie-breakin samoin lukemin.

Karsinnan ykkössijoitettu Valko-Venäjän Egor Gerasimov vei vaivatta, 6-1, ensimmäisen
erän Ruotsin Markus Erikssonilta, mutta sai laittaa parastaan toisessa erässä, jonka voitti lopulta 7-5.

Viimeisenä neljästä kolmannen kierroksen ottelusta pelattiin Tsekin Marek Michalickan (ATP 444) ja Ruotsin Jacob Adaktussonin (ATP 737) kamppailu. Adaktusson vei ensimmäisen erän 6-4 ja kun ottelua oli pelattu muutama minuuttia vaille kaksi tuntia, alkoi toisen erän tie-break. 33-vuotias ruotsalainen vei sen luvuin 7-4 ja nousi pääsarjaan.

Micke ja Herkko vastakkain

Niklas-Salminen oli kolmannen kierroksen ainoa suomalainen. Kaksinpelin
pääsarjassa on kuitenkin kolme suomalaista.
Jarkko Nieminen
(ATP 39) on kisan ykkössijoitettu. Hän kohtaa avausottelussaan
moskovalaisen 28-vuotiaan Konstantin Kravchukin (ATP 182). Miehet kohtaavat nyt
ensimmäisen kerran; ottelu pelataan Talissa keskiviikkona.
Pääsarjan kaksi muuta suomalaista, villeillä korteilla mukaan päässeet Micke Kontisen (ATP 490) ja Herkko Pölläsen (ATP 733) arpa heitti vastakkain.

Nelinpelissä tukku suomalaisia

IPP Openin nelinpelissä Herkko Pöllänen pelaa yhdessä sveitsiläistyneen Henri Laaksosen parina – pari sai järjestäjien villin kortin. Parilla on vastassaan Moldovan Radu Albot ja Ukrainan Illya Marchenko. Micke Kontisella on parinaan vuoden 2012 Wimbledonin miesten nelinpelin voittanut Tanskan Frederik Nielsen ja heillä on vastassa neljänneksi sijoitetut saksalaiset Dustin Brown ja Philipp Marx.
Eilen Bratislavan ATP Challenger -turnauksen nelinpelin voittanut Henri Kontinen ja Jarkko Nieminen kohtaavat Belgian Niels Deseinin ja Unkarin Marton Fucsovicsin. Juho Paukun ja Henrik Sillanpään vastustajat ovat aussi Jordan Kerr ja Jarkon kaksinpelin avausvastustaja Kravchuk.
Sami Huurinaisen ja Aaro Pölläsen avausvastustajat, 193-senttinen Tsekin Frantisek Cermak ja kaksimetrinen Itävallan Philipp Oswald, ovat kakkossijoitettuja.

Lisätietoja IPP Openin tulevista otteluajoista saa turnauksen verkkosivulta, joilta voi sitten seurata ottelujen etenemistä sekä live score- että live stream-palvelujen kautta.

IPP Open 2013
42.400 ATP Challenger
9.-17.11.2013 Tali, Helsinki
Järj: HVS-Tennis
Kaksinpelin karsinta
3.kierrosta: Denis Matsukevich Venäjä – Patrik Niklas-Salminen 64 60

 

 

 

Patrik Niklas-Salminen

Jaa:

Seuraava uutinen: SST:n vuosikokous… →