Suomalaisjuniorit kolmessa finaalissa Kisakallion TE12v Junior Tour -kisassa

28.10.2013  |  14:57

Kisakallion TE 12v Junior Tour -turnauksen poikien kaksinpelin 32 pelaajan karsintakaavio
oli yhtä vaille täynnä. Suomen yhdeksästä pelaajasta kaksi, ÅLK:n Tuomas Rikkonen ja ETS:n Oliver Saarinen, oli karsinnan viimeisellä kierroksella, mutta siinä kummankin tie nousi pystyyn.
Pääsarjan kahdeksasta pelaajasta toiselle kierrokselle etenivät HVS:n Otto Virtanen, OVS:n Otto Koivisto ja TaTS:n Peetu Pohjola, joka sitten ponkaisi aina finaaliin asti. Peetu vei loppuottelussa toisen erän, muttei pystynyt pysäyttämään Hollannin Lodewijk Weststratea.

Samat pojat olivat myös nelinpelin loppuottelussa. Peetun parina oli Otto Virtanen, Weststratella Rik Muller. Turnausvoiton veivät hollantilaiset ottelutie-breakissa 10-8. Peetu ja Otto voittivat välierissä LTS:n Roni Hietarannan ja HVS:n Aleksi Löfmanin.

Tyttöjen karsinnasta nousi kahdeksan pelaajaan pääsarjaan – ja kaikki venäläisiä. Karsinnan viimeisellä kierroksella suomalaisista olivat JTS:n Lotta Heiskanen ja HVS:n Stella Erlund.
Pääsarjan kymmenestä tytöstä toiselle kierrokselle eteni vain HVS:n Oona Orpana, joka jatkoi siitä puolivälieriin. Oona loukkasi siinä ottelussa pahasti nilkkansa, mutta pelasi
sisukkaasti otteluun loppuun asti. Kisan jälkeinen tarkastus kertoi vamman laadun;
Oona on valitettavasti poissa kilpailutoiminnasta ainakin marraskuun.

Nelinpelissä HLK:n Bea Kivikoski ja Viron Saara Orav etenivät loppuotteluun, jossa kuitenkin venäläistytöt Ksenia Domnina ja Taisya Pachkaleva vetivät pidemmän korren luvuin 7-5, 6-2. KTS:n Liisa Vehviläinen koki tappion välierissä lopullisille voittajille latvialaisparinsa Darja Semenistajan kanssa.

Kisakallio Junior Open
TE12v Junior Tour -turnaus
19.-27.10.2013 Lohja

Poikien kaksinpeli
1.kierrosta: Dawid Taczala Puola (karsija) – Valtteri Solatie 62 62, Axel Olsson Mork Ruotsi (karsija) – Aleksi Löfman 63 61, Peetu Pohjola – Herman Hoyerraal Norja 60 60, Otto Koivisto (villi kortti) – Oskar Irdoja Viro 62 46 62, Denis Oreshin Venäjä – Roni Hietaranta 75 63, Otto Virtanen – Hugo Kristianson Viro (villi kortti) 60 62, Patrick Peterson Viro – Juuso Nieminen (villi kortti) 75 60, Jonas Engström Ruotsi – Valtteri Laitinen (villi kortti) 64 62
2.kierrosta: Pohjola – Rik Muller Hollanti (karsija) 36 60 61, Egor Novikov Venäjä (karsija) – Koivisto 61 63, Lodewijk Weststrate Hollanti – Virtanen 62 76(5)
Puolivälieriä: Pohjola – Novikov 61 62
Välieriä: Pohjola – Alexander Mandma Viro 46 62 62
Loppuottelu: Lodewijk Weststrate Hollanti – Peetu Pohjola 63 46 63

Tyttöjen kaksinpeli
1.kierrosta: Fanny Törn – Tess Demin Hollanti (villi kortti) 63 62, Ella Haavisto – Ksenia Bochkova Venäjä (karsija) 63 61, Cecilia Johansén  – Daria Rakitskaya Venäjä (karsija) 62 76(2), Margaryta Bilokin Ukraina (villi kortti) – Hedda Hakala 60 64, Taisya Pachkaleva Venäjä – Bea Kivikoski 63 62, Oona Orpana – Carol Plakk Viro 64 63, Amanda Rommetveit Rohde Tanska – Alexandra Anttila 61 61, Ekaterina Reyngold Venäjä (karsija) – Liisa Vehviläinen 60 61, Elli Roosa Uusitalo – Viktoria Kleer Kliimand Venäjä (villi kortti) 60 61
2.kierrosta: Anfisa Korolkova Venäjä (karsija) – Törn 61 61, Kamilla Rakhimova Venäjä – Haavisto 62 60, Ksenia Domnina Venäjä – Johansén 61 63, Orpana – Ekaterina Spirina Venäjä (karsija) 61 63, Vlada Koval Venäjä (karsija) – Uusitalo 60 61
Puolivälieriä: Pachkaleva – Orpana 64 63

Luokkien loppuottelutulokset
Pojat
2p: Lodewijk Weststrate Hollanti – Peetu Pohjola 63 46 63
4p: Rik Muller/Lodevijk Weststrate Hollanti – Peetu Pohjola/Otto Virtanen 63 67(8) [10-8]
Tytöt
2p: Taisya Pachkaleva Venäjä – Margaryta Bilokin Venäjä (villi kortti) 61 63
4p: Ksenia Domnina ja Taisya Pachkaleva Venäjä –  Bea Kivikoski/Saara Orav Viro 75 62

 

 

   

Jaa:

Seuraava uutinen: Niklas-Salminen ja Vasa… →