Vuoden parhaat palkittu Tennisgaalassa

12.11.2022  |  07:00  |  Raportit, Seurat

Helsingissä Clarion-hotellissa juhlittiin Tennisgaalan merkeissä perjantaina 11.11. Illan aikana jaettiin stipendeitä junioreille, kerättiin varoja huutokaupalla tulevaisuuden tähdille peräti 83 500 euron edestä sekä palkittiin vuoden parhaat.

KUVAGALLERIA

Vuoden parhaimpina pelaajina palkittiin Anastasia Kulikova ja Harri Heliövaara. Kulikovan vahva nousu maailmanlistalla TOP200 ja Heliövaaran TOP15-paikan vakiinnuttaminen ovat olleet suomalaisen tennisyleisön riemu kuluneena vuotena. Vuoden tennistekona palkittiin Harri Heliövaaran paikka ATP Finaaleissa ja nousu maailmanelittiin nelinpelissä.

Vuoden junioreiksi valittiin Otso Martikainen ja Laura Hietaranta. Molemmat pelaajat ovat suomalaisjunioreista korkeimmalla alle 18-vuotiaiden maailmanlistalla. Lisäksi Martikainen voitti kaksi kansainvälistä alle 18-vuotiaiden kaksinpeliturnausta ja Hietarannan nousu kohti ammattilaisuutta ovat ilahduttaneet yleisöä.

Junioreiden stipendejä jaettiin illan aikana yhteensä 49 000 euroa. Uutena stipendinä ilahdutti Emil Ruusuvuoren nimikkostipendi, joka oli arvoltaan 7000€. Suomen tennisässä Emil Ruusuvuori haluaa olla mukana tukemassa seuraavan sukupolven urheilijoita.

– Tuen merkitys on korvaamatonta nuorille urheilijoille. Matka huipulle on erittäin pitkä ja vaiherikas, jonka vuoksi haluan olla omalta osaltani tukemassa nuoria suomalaisia tennispelaajia kohti heidän unelmia. Huippu-urheilijana koen, että minun on tärkeää näyttää esimerkkiä ja antaa takaisin. Sain itse nuorena tukea stipendin muodossa, kun sitä eniten tarvitsin, ja nyt tuntuu, että tämä oiva väylä antaa takaisin. Stipendi on tärkeä mahdollistaja monelle urheilijalle kehityksen kannalta ja sen avulla nuoret voivat panostaa esimerkiksi laadukkaampaan harjoitteluun tai useampaan kansainväliseen kilpailumatkaan, kertoi Ruusuvuori taustoista nimikkostipendin takaa.

Kuvaaja Heidi Koivunen, Linus Lagerbohm, Emil Ruusuvuori nimikkostipendin saaja

Illan viimeisenä palkintona jaettiin korkealle arvostettu elämäntyöpalkinto. Elämäntyöpalkinto meni Hilkka Tulkille, joka on jo 70-luvulta lähtien toiminut vapaaehtoisena tennistapahtumissa, ollut aktiivinen naistoimikunnan jäsen sekä kerännyt varoja junioreille.

VUODEN PARHAAT 2022

Vuoden tyttöjuniori: Laura Hietaranta, HVS
Vuoden poikajuniori: Otso Martikainen, HVS
Vuoden valmentaja: Federico Ricci
Vuoden naispelaaja: Anastasia Kulikova, HVS
Vuoden miespelaaja: Harri Heliövaara, Sata
Vuoden tennisteko: Harri Heliövaaran pääsy ATP Finaaleihin
Elämäntyöpalkinto: Hilkka Tulkki

Vuoden kansallinen miespelaaja: Lauri Kiiski, TaTS
Vuoden kansallinen naispelaaja: Ella Haavisto, Smash
Vuoden tuomari: Antti Aine
Vuoden kilpailunjohtaja: Kimmo Hurme, TVS
Vuoden kansallinen kilpailu: Vierumäen Juhannustennis
Vuoden seuratoimija: Anna Degerman, LT
Vuoden seurateko: HVS U10 toiminta
Vuoden seuravalmentaja: Jenni Vuola, ÅLK
Vuoden kilpavalmentaja: Pasi Kinnunen, Smash
Vuoden miessenioripelaaja: Edvard Johansson, MLK
Vuoden naissenioripelaaja: Satu Pirilä, SLT
Vuoden ansioitunut senioripelaaja: Seppo Hänninen, TaTe
Fair Play -palkinto: Heidi Sarkkinen, OVS
Vuoden tennistoimittajat: Kasperi Kunnas & Timo Innanen, MTV
Vuoden Lambi Street Tennis -koulu: Meri-Porin Yhtenäiskoulu, Pori

Kansainvälisetkilpailut erikoispalkinto: Tampere Open & Savitaipaleen naisten ammattilaisturnaus
Tuomaritoiminnan erikoispalkinto: Luukas Ristola & Markku Lönnberg
Vapaaehtoistyön erikoispalkinto: Kansainvälisten tapahtumien autonkuljettajat
Tapahtumayhteistyö erikoispalkinto: Espoon kaupunki & Metro Areena
By Porsche Kohti Unelmaa -palkinto: Poikien U12-joukkueen menestys EM-kilpailuissa
Suomalainen tennisääni erikoispalkinto: Jari Hedman

STIPENDIT

Oskari Paldanius, Tiina ja Jukka Roihan rahasto 7 000€
Linus Lagerbohm, Emil Ruusuvuoren nimikkostipendi 7 000€
Felix Alopaeus, Tukisäätiön stipendi 7 000€
Milla Kotamäki, Tukisäätiön stipendi 7 000€
Otso Martikainen, Tukisäätiön stipendi 4000€
Stella Remander, Naistoimikunnan stipendi 4000€
Ilona Haavisto, Tukisäätiön stipendi 4000€
Kaius Ketola, Heikki Hedmanin nimikkostipendi 3000€
Aatu Niemelä, Heikki Hedmanin nimikkostipendi 3000€
Alex Tuomolin, Heikki Hedmanin nimikkostipendi 3000€

Jaa:

Seuraava uutinen: Tutustu HPP Openin… →