Uutiset
J.Nieminen – Sela IPP Openissa perjantaina klo 17
16.11.2012 | 12:14
Perjantaina pelataan Talissa, Helsingissä IPP Openin, 125.000$+H ATP Challengerin, puolivälierät.
Kisan ykkössijoitettu Jarkko Nieminen (ATP 46) saa vastaansa viidenneksi sijoitetun Israelin Dudi Selan perjantaina klo 17.
Torstaina Nieminen kohtasi toisella kierroksella ikätoverinsa, 31-vuotiaan Venäjän Igor Kunitsynin (ATP 168).
-Yritin pelata niin, että itse nauttisin pelistä, totesi Jarkko ottelun jälkeen. – Pyrin eteenpäin ja painoin päälle. Tunsin olevani selvästi parempi kun pidin tempoa yllä. Igor pelasi hyvin, kun hänelle antoi aikaa.
Jarkko oli tyytyväinen, että selvitti ottelun tunnissa ja neljässä minuutissa.
-Kun aloitin kisan keskiviikkona, se tietää jokaiselle kisapäivällä ottelua. Oli hyvä, että pääsin suhteellisen helpolla.
Kunitsynin peruslyönnit napsahtivat hienosti ihan takarajan tuntumaan ja Jarkon kovista syötöistä hän teki hienoja palautuksia.
-Hän plokkasi ne ne takaisin. Tuskin ehti syöttää, kun pallo laskeutui saman tien varpaille, kuvaili Jarkko.
Jarkko ottikin välillä vauhtia syötöistä pois ja se tuotti ongelmia venäläiselle.
Seuraavan vastustajan, Dudi Selan, Jarkko on kohdannut kaksi kertaa tätä ennen. Vuonna 2010 Jarkko voitti Selan Memphisissä, mutta hävisi Delray Beachissä tänä vuonna 4-6, 4-6.
-Itse pelasin tuon tappio-ottelun huonosti, kertoi Jarkko. – Jos pystyn pitämään vauhtia ja pelaan laadukkaasti, uskon selvittäväni tämän kierroksen. Selalla on parempi rysty ja hän palauttaa hyvin. Syöttö ei nyt ole ihmeellinen…
Nelinpelissä Jarkko ja Harri Heliövaara putosivat puolivälierissä ykkössijoitetuille Tsekin Lukas Dlouhylle ja Slovakian Michal Mertinakille, kun hävisivät ottelutie-breakin 9-11..
IPP Open 2012
125.000$+H ATP Challenger
10.-18.11.2012 Tali, Helsinki
Järj: HVS-Tennis
Kaksinpeli
2.kierrosta: Jarkko Nieminen (1., WC) – Igor Kunitsyn Venäjä 62 61, Lukas Lacko Slovakia – Uladzimir Ignatik Valko-Venäjä 64 64, Dudi Sela Israel (5.) – Evgeny Donskoy Venäjä (villi kortti) 64 75, Dzmitry Zhyrmont Valko-Venäjä (karsija) – Dustin Brown Saksa 46 64 75
Nelinpeli
1.kierrosta: Lukas Dlouhy Tsekki/Michal Mertinak Slovakia – Harri Heliövaara/Jarkko Nieminen 63 57 [11-9] Philipp Marx Saksa/Florin Mergea Romania – Dustin Brown/Michael Kohlmann Saksa (2.) 62 63, Uladzimir Ignatik Valko-Venäjä/Jimmy Wang Taiwan – Frank Moser/Simon Stadler Saksa (3.) 64 36 [10-6], Mikhail Elgin Venäjä/Igor Zelenay Slovakia (4.) – Benjamin Becker/Philipp Petzschner Saksa 76(3) 46 [10-6]
Jarkko Nieminen
Jaa: