Paukku aloittaa Davis Cupin Tanskaa vastaan

18.10.2012  |  18:44

Juho Paukku (ATP 807) pelaa Suomen Davis Cup – joukkueen kakkosena, kun Harri Heliövaara joutui vetäytymään ylikuntotilan vuoksi. Lokakuun alussa Urheilukoulussa Lahdessa asevelvollisuutta suorittamaan lähtenyt Juho hälytettiin joukkueeseen keskiviikkona.
Juho kohtaa maaottelun avausottelussa perjantaina klo 15 Talissa Helsingissä Tanskan ykkösen, Frederik Nielsenin (ATP 367). Miehet ovat kohdanneet toisensa ITF Futures-kisoissa kahdesti vuonna 2004 ja miesten voitot ovat tasan 1-1. He ovat pelanneet parinakin Ruotsin ITF Futures -kisassa 2009.
Paukun ja Nielsen jälkeen perjantaina kohtaa Suomen ykkönen, Timo Nieminen (ATP 338) ja Tanskan kakkonen, Martin Pedersen (ei ATP-rankingia).
Timo Nieminen pelaa toisen kerran Suomen ykkösenä, ensimmäinen kerta oli vuonna 2009 Monaco -ottelussa, kun Jarkko Niemisellä oli käsivamma eikä hän voinut silloin pelata.
-Minulle tämä on ensimmäinen kerta, kun pelaan Davis Cupia Talissa, vaikka paikka muuten onkin varsin tuttu muista turnauksista, sanoi Timo Nieminen. – Kohtaamme Pedersenin kanssa nyt ensimmäisen kerran, Nielsen on minulle tutumpi vastustaja.
Suomen kapteeni Kim Tiilikainen ilmoitti lauantaiseen klo 15 alkavaan nelinpeliin Suomen pariksi Timo Niemisen ja Micke Kontisen, Tanskan parina on Nielsen ja Thomas Kromann.
Sunnuntaina kohtaavat ensin klo 13 ykköset, Timo Nieminen ja Frederik Nielsen, sitten kakkoset Juho Paukku ja Martin Pedersen.
Suomen ja Tanskan Davis Cup-ottelulla on iso merkitys. Ottelun voittaja säilyttää paikkansa Eurooppa-Afrikan I ryhmässä, hävinnyt putoaa II ryhmään.

 

Suomi – Tanska
Pe 19.10. klo 15 Juho Paukku – Frederik Nielsen
                jonka jälkeen
                Timo Nieminen – Martin Pedersen

 

 

 

Juho Paukku ja Frederik Nielsen 

Jaa:

Seuraava uutinen: Paukku vei Suomen… →