TEHO Finnish Tour: Miehissä sijoitetut pitäneet Hangossa pintansa, ÅLK:n edustajilla kulkee naisissa

12.7.2024  |  22:41  |  Raportit

TEHO Finnish Tourin toinen kisapäivä Hangossa saatiin erinomaisin olosuhtein päätökseen. Sekä kaksin- että nelinpeleissä nähtiin kotimaista laatutennistä, jossa seurattavaa riitti. Huomisiin välieräkamppailuihin lähdetään molemmissa sarjoissa kutkuttavan jännittävistä asetelmista, jossa voittaja on luonnollisesti vaikea ennustaa. Finaalipäivän tapahtumia voi seurata Tennisliiton YouTube -kanavalta.

KAAVIOT, MIEHET/ NAISET

Miehissä sijoitetut jatkoivat perjantaina vakuuttavaa menoa. Tiukin kamppailu nähtiin turnauksen seitsemänneksi sijoitetun Vesa Ahdin (Smash-Kotka) ja kolmanneksi sijoitetun Peetu Pohjolan (TaTS) välillä. Lopulta Ahti oli kaksikosta piirun verran terävämpi ja vei tasaisen ottelun erin 6-2, 4-6, 6-1. Perjantain toinen puolivälierien herkkupaloista käytiin ykkössijoitetun Leevi Säätelän (HVS-Tennis) ja kuudenneksi rankatun Santtu Leskisen (Grani Tennis) kesken. Hienoisena ennakkosuosikkina kamppailuun lähteneen Säätelän hermokontrolli oli rautaisella tasolla, ja se riitti ottelun voittoon erin  7-6(3), 6-3. 

”Oli vähän ailahtelevainen matsi Santun kanssa ja aika paljon syötönmurtoja. Toiseen erään sain vähennettyä virheitä, mikä riitti tällä kertaa voittoon. Ihan hyvä matsi kokonaisuudessaan ja pitkiä ralleja. Tänään olosuhteet olivat todella hyvät ja kentät Hangossa priima kunnossa” Säätelä suitsutti.

Alakaaviosta itsensä huomisiin välieriin puristi FT-kauden avauskisan Jyväskylässä vienyt Linus Lagerbohm (HVS-Tennis), joka kukisti Leo Stenlundin (ÅLK) erin 6-2, 7-6(4). Tyytyväinen Lagerbohm lähtee huomiseen koitokseen luottavaisin mielin. Välierissä Lagerbohm kohtaa Jeri Lassilan (Smash), joka selvisi omasta puolivälieräkoitoksestaan helpolla Roni Hietarannan joutuessa jättämään kamppailun kesken.

”Peli tuntuu ihan kivalta sillä on itsevarma fiilis mennä pelaamaan jokaiseen peliin. Olosuhteet olivat tänään loistavat eli ei ollut mitään valittamista. Huomenna voi mennä taas vapaasti pelaamaan matsia ja sitä kautta yritetään mennä mahdollisimman päätyyn”, Lagerbohm totesi.

Linus Lagerbohm taistelee huomenna turnauksen voitosta

MIESTEN KAKSINPELIN VÄLIERÄPARIT
[1] Leevi Säätelä, HVS-Tennis – [7] Vesa Ahti, Smash-Kotka | lauantai klo 10.30
[8] Linus Lagerbohm, HVS-Tennis – Jeri Lassila, Smash | lauantai klo 10.30

ÅLK:lla vahva edustus naisten välierissä

Viikko sitten pelattu TEHO Tennisliiga Cup -turnaus näytti signaalia, mikä on tämän hetken Åbo Lawn-Tennis Klubbin (ÅLK) vetovoima tämän hetken naistenniksessä. Huomenna pelattavissa välieräkamppailuissa on mukana peräti kolme ÅLK:ia edustavaa naispeluria. Perjantain puolivälierissä kakkossijoitettu Emelie Gabran (ÅLK) nujersi rutiinilla Marissa Minetin (TaTS) erin 6-3, 6-4. Vähintään yhtä vakuuttavasti esiintyi omassa ottelussaan Emilia Järvinen (ÅLK), jonka lyönnit olivat puolivälierissä liikaa Inna Paldaniukselle (6-2, 6-0). Kun vielä kuudenneksi sijoitettu Saara Aerila (ÅLK) sai omassa puolivälieräottelussaan vireen päälle, niin voidaan todeta, että pullat ovat turkulaisseuran kannalta huomista varten hyvin uunissa.

”Vähitellen on alkanut löytymään oma pelitapa joka selvästikin toimii. Hangossa on hyvää kisatunnelmaa, kun on ilahduttavasti porukkaa paikalla katsomassa. Pyrin jatkamaan samaa mitä tänään tein, kaksi hyvää matsia niin turha lähteä liikaa tässä kohtaa muuttamaan”, Aerila kiteytti.

Saara Aerilan lyönnit napsuivat perjantaina kohdilleen

NAISTEN KAKSINPELIN VÄLIERÄT

[6] Saara Aerila, ÅLK – [8] Emilia Järvinen, ÅLK | perjantai klo 12.00
[3] Venla Ahti, Smash-Kotka – [2] Emelie Gabran, ÅLK | perjantai klo 12.00

Molemmissa sarjoissa pelataan myös nelinpelejä. Osa peleistä odottaa vielä tuloksia, mutta tällä hetkellä miesten sarjassa välieräpaikan on varmistanut neljänneksi sijoitettu kaksikko Lagerbohm/Otso Martikainen sekä Niklas Korrström/Leo Stenlund. Naisissa sen sijaan välierissä pelaavat Satu Kyyrä/Johanna Ranta-Aho, Sofia Svennas/Stina Svennas ja Emilia Järvinen/Oona Mol.

NELINPELIT, NAISET / MIEHET

 

Jaa:

Seuraava uutinen: TEHO Finnish Tour,… →