TEHO Finnish Tour: Leevi Säätelä juhli voittoa avauskisassa Tampereella, Emelie Gabran jyräsi voittoon naisissa

26.1.2025  |  18:17  |  Raportit

TEHO Finnish Tour -kauden ensimmäinen osakilpailu on saatu onnistuneesti päätökseen. Tampereen Tenniskeskuksessa järjestetyt tenniskarkelot houkuttelivat sunnuntain päätöspäivänä mukavasti yleisöä, jotka loivat kivan kisatunnelman. Voittajiksi pelasi miesten sarjassa ykköseksi sijoitettu Leevi Säätelä (HVS-Tennis), jonka tasaisen varma syöttötyöskentely yhdistettynä oikea-aikaisiin verkolle nousuihin riitti laittamaan vastustajat polvilleen. Kärkisijoitettu löytyi kirkkaimmalta korokkeelta myös naisten sarjassa, jossa turnauksessa toiseksi sijoitettu Emelie Gabran (ÅLK) ei antanut kilpasiskojensa yllättää.

TULOKSET, MIEHET / NAISET

Säätelän ote piti loppuun asti

Miesten välieräottelut saivat sunnuntaina lähtölaukauksensa hieman naisten välierätaistojen jälkeen. Lauantain suuriin yllättäjiin lukeutunut Sten Hiiesalu (ulkomaat) ei turhaan nöyristellyt välieräottelussaan Jeri Lassilan edessä (Smash), vaan puski aggressiivisesti päälle pakottaen vastapuolen virheisiin. Lopulta virolaistaustaisen Hiiesalun taistelu palkittiin finaalipaikalla, jonne Hiiesalu eteni erin 6-3, 7-6(2).

Toisessa välieräkamppailussa nähtiin hieman yksipuolisempi esitys. Läpi turnauksen vahvuuksillaan pelannut Säätelä ei antanut kolmanneksi sijoitetulle Peetu Pohjolalle (TaTS) juurikaan yllätyssaumoja, vaan marssi vastustamattomasti finaaliin erävoitoin 6-4, 6-2. Finaalissa Hiiesalun rajat tulivat vastaan. Kamppailun kokeneempi taho Säätelä piti syöttönsä ja ohjakset omissa käsissään, eikä sortunut isoihin virheisiin. Säätelä paketoi lopulta ottelun (6-3, 6-1) sekä vei komeasti nimiinsä Finnish Tour -kauden avauksen.

”Tänään tasaisen vahvat matsit semissä ja finaalissa. Sain pidettyä vastustajat sopivasti pihdeissä. Oma peli tuntui kokonaisuudessaan hyvältä, ja syöttöpeli erityisesti. Sain hyvällä syöttämisellä sopivan rentouden myös palautusgameihin ja haettua sieltä tarvittavat murrot”, Säätelä analysoi.

Kiitosta irtosi voittajalta myös järjestävän tahon suuntaan, joka onnistui luomaan Tampereelle erinomaisen kisaviikonlopun.

”Hienoa kun päästiin Tampereelle pelaamaan Finnish Touria pitkästä aikaa. Järjestelyt toimi hienosti”, Säätelä kiitteli.

Sten Hiiesalu näytti Tampereella hienosti osaamistaan

Gabranin varmuus oli muille liikaa

Naisten välierätaistot startattiin heti sunnuntaiaamuna. Ensimmäisessä parissa pelasivat neljänneksi sijoitettu Venla Ahti (Smash-Kotka) sekä lauantaina säväyttänyt viidenneksi sijoitettu Ilona Haavisto (TaTS), jotka tarjoilivat tasokkaan tennistaiston paikan päälle tulleelle yleisölle. Lopulta voittoon pelasi tamperelaisyleisön riemuksi Haavisto erin 6-3, 6-4.

Kovalla pallovarmuudella Tampereella esiintyneen Gabranin ja Nuppu Palmin (Smash) välisestä kamppailusta muodostui yhden naisen näytös, eikä Palm pystynyt horjuttamaan Gabranin työskentelyä. Lopulta finaalipaikka irtosi 21-vuotiaalle Gabranille erin 6-1, 6-3.

Ilona Haavisto antoi finaalissa kunniakkaan vastuksen

Naisten finaalissa Haavisto tuli hyvin luukuista ja vei terävillä syötöillään ensimmäisen erän selvästi 6-1. Gabran onnistui kuitenkin kokoamaan itsensä ja saamaan palautuksiinsa tarkkuutta. Kahdessa seuraavassa erässä ei Haavistolle jäänyt juuri mahdollisuuksia ja Gabran kruunattiin lopulta turnauksen voittajaksi erin 1-6, 6-1, 6-1.

”Syöttö ja kämmen toimivat tänään, mutta oikeastaan kaikki osa-alueet tuntui toimivan paremmin ja paremmin koko ajan, oli aika rento fiilis koko päivän. En antanut periksi, vaikka hävisin finaalissa ekan erän nopeasti, vaan yritin enemmän ja keskityin enemmän huolellisuuteen”, Gabran perkasi tuntemuksiaan finaalivoiton jälkeen.

Seuraavaksi TEHO Finnish jatkuu maaliskuun puolella (21.-23.3) ja pelipaikkana toimii tuolloin kisakalenterin vakiopaikkoihin lukeutuva Vierumäki.

 

 

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkoennakko 5/2025 – →