Heliövaara ei pelaa Davis Cup -maaottelua Itävallassa – Kaukovalta mukaan joukkueeseen

27.1.2025  |  14:00  |  Raportit

Harri Heliövaara jää pois tulevasta Davis Cup -maaottelusta Itävallassa 31.1.-1.2.

Suomen joukkueen kokenein pelaaja, 35-vuotias Heliövaara, kertoo ettei päätös poisjäämisestä ollut helppo. Heliövaara on pelannut kaikissa maaotteluissa 2016 vuodesta lähtien ja on yhteensä pelannut 30 maaottelussa. Ensimmäisen maajoukkuepelinsä hän pelasi jo vuonna 2008.

”Ensinnäkin maajoukkue merkitsee minulle äärettömän paljon. Sinivalkoisen edustusasun pukeminen päälle on suurin mahdollinen kunnia ja ilokseni olen saanut tehdä sitä jo vuodesta 2008 alkaen. Tämän takia päätös oli kaikkea muuta kuin helppo.”

Tällä kertaa Itävalta-ottelu osuu haastavaan saumaan ajankohdallisesti ja olosuhteiden puolesta. Heliövaara on viettänyt alkuvuoden Australiassa ja hänen on tarkoitus jatkaa kautta kovilla kentillä Yhdysvalloissa 3.2. alkavalla viikolla. Aikaerorasitukset ja Itävallan päätös pelata maaottelu sisämassakentällä muodostavat haastavan yhdistelmän kokeneelle suomalaiselle.

”Siinä on todella iso loukkaantumisriski ottaen huomioon alkukauden rasituksen, lentämiset ja olosuhteen radikaalin muutoksen. Ei tässä enää liian nuoria olla”, taustoitti Heliövaara.

Lisäksi Australian avointen turnausvoitto on avaamassa Sata-Tenniksen kasvatille ainutlaatuisen mahdollisuuden. Grand slam -voitto nosti Heliövaaran maanantaina julkaistulla nelinpelin ranking-listalla neljänneksi.

”Nyt on erittäin hyvä sauma saavuttaa yksi unelmani, maailmanlistan ykköspaikka.”

Heliövaara on kuitenkin luottavainen Suomen iskukykyyn niin kaksin- kuin nelinpelissä.

”Nelinpeliin löytyy todella monia hyviä vaihtoehtoja ja olemme vuosien saatossa näyttäneet venymiskykymme. Toivottavasti pojat tuovat voiton kotiin ja pääsemme jatkamaan yhdessä syksyllä Davis Cupin finaalivaiheen tavoittelua.”

Kaukovalta korvaa Heliövaaran Itävallassa

Patrick Kaukovalta korvaa Heliövaaran Suomen joukkueessa Itävallassa. Kaukovalta on tuttu nimi maajoukkueesta viime vuosilta. Vuonna 2024 Kaukovalta oli mukana Davis Cup Finals -lohkovaiheessa Manchesterissa ja vuonna 2023 hän pelasi Davis Cup Finals -lopputurnauksessa Malagassa.

Suomen maajoukkueen kapteeni Jarkko Nieminen kommentoi pelaajavaihdosta.

”Yhdessä Harrin kanssa puhuimme asiasta. Tiedän kuinka vaikea päätös oli ja mitä maajoukkue Harrille merkitsee. Ymmärrän hyvin tilanteen ja samalla odotan innolla, että saadaan Harri taas joukkueeseen mukaan. Harri on tällä kertaa etänä joukkueen tukena ja hengessä mukana.”

Suomen joukkueen viisikon muodostavat nyt Otto VirtanenPatrik Niklas-Salminen, Eero Vasa, Oskari Paldanius ja Kaukovalta.

”Hienoa, että saatiin Pate pienellä varoitusajalla Itävaltaan, nyt siirrämme katseen kohti tulevia otteluita.”

Itävallan joukkueen muodostavat Jurij Rodionov, Lukas Neumayer, Filip Misolic, Alexander Erler ja Lucas Miedler. Joukkueen kapteenina toimii Jurgen Melzer.

Itävalta – Suomi otteluparin voittaja etenee 16 parhaan maan joukkoon ja kohtaa syksyllä voittajan ottelusta Kanada – Unkari.

DAVIS CUPIN KOTISIVUT

Jaa:

Seuraava uutinen: Suomi kohtaa Itävallan… →