Uutiset
Itävalta 2-0 johdossa avauspäivän jälkeen – Virtanen ja Vasa hävisivät kolmessa erässä
31.1.2025 | 19:11 | Raportit
Miesten maajoukkue, Porsche Davis Cup Team Finland, aloitti urakkansa Davis Cup Qualifiers -ottelussa, eli kansankielellä MM-karsintaottelussa perjantaina Itävallassa. Kotijoukkue Itävalta johtaa avauspäivän jälkeen 2-0.
Virtanen hävisi kolmessa erässä
Avausottelussa Suomen ykköspelaaja Otto Virtanen (ATP-97), kärsi tappion Itävallan Lukas Neumayerille (ATP-219) 4-6, 7-6(4), 6-3.
Sisämassakentällä pelattu ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Kotiyleisön kannustuksen edessä pelannut Neumayer hankki kuitenkin ratkaisevan syötönmurron erän seitsemännessä pelissä ja pääsi pian tuulettamaan avauserän voittoa 6-4. Neumayer jatkoi kotiyleisön edessä hurmoksessa ja johti jo toistakin erää 4-2. Virtanen onnistui kuitenkin kuitenkin tasoittamaan tilanteen ja ratkaisua haettiin tiebreikistä. Virtasen kämmenpalautus ratkaisi toisen erän ja tiebreikin lukemin 7-6(4).
Itävaltalainen jatkoi vahvoja otteita massakentällä kolmannessa erässä. Virtanen menetti oman syöttönsä kahteen otteeseen päätöserässä ja lopulta Neumayer juhli kotiyleisön edessä otteluvoittoa ja maaottelun avauspistettä.
”Harmittava tappio. Suomi-paita päällä ei oli ikinä kiva hävitä, ne tappiot harmittavat yleensä enemmän. Omassa pelissä oli hyvää ja myös huonoa. Vastustaja pelasi hyvin ja tuntui, että viihtyi massalla hyvin ja oli omalla mukavuusalueella”, kommentoi Virtanen.
Pitkään tappiolla ollut Virtanen oli tyytyväinen, että pääsi kamppailuun takaisin mukaan, mutta tällä kertaa se ei kantanut voittoon asti.
”Hyvin pääsin mukaan tokassa erässä ja oli oikeastaan semmoista mitä haluttiinkin tehdä kentällä, mutta se ei riittänyt ihan sinne loppuun asti.”
Vasan taistelu ei riittänyt pisteeseen
Perjantain toisessa ottelussa kohtasivat Eero Vasa (ATP-568) ja Jurij Rodionov (ATP-155).
Alempana ranking-listalla majaileva Vasa aloitti ottelun terävästi; 1-2 tilanteen jälkeen suomalainen voitti viisi peliä putkeen ja samalla avauserän 6-2. Toinen ja kolmas erä puolestaan ratkesivat yhden syötönmurron turvin itävaltalaiselle. Rodionov vei Itävallan maaottelussa 2-0 johtoon lopulta lukemin 2-6, 6-3, 6-3.
”Hyvä peli, jos katsoo laatua. Pienestä oli kiinni. Eka erä todella hyvä ja kaveri vähän yllättyi millä vaihteella tulin otteluun.”
Kokenut Rodionov onnistui kuitenkin kääntämään tappiotilanteen voitoksi.
”Tokassa erässä oli paikat alussa, mutta en ihan saanut murtoa vaikka tein ihan oikeita asioita. Yksi vähän heikompi syöttövuoro ja kaveri teki pieniä muutoksia puolestaan. Kolmas erä oli taas tosi pienestä kiinni – kaveri sai breikin ja itsellä oli paikka tulla takaisin. Vastustaja pelasi lopussa tosi hyvin.”
Nieminen: ”Pitkä matka on vastustajallekin viedä yksi ottelu vielä”
Suomen kapteeni Jarkko Nieminen odotti tiukkoja otteluita ennakkoon ja oli tyytyväinen joukkueen taisteluun kentällä. Pistetili jäi kuitenkin avaamatta.
”Etukäteen odotin tiukkoja otteluita ja tänään saatiin kaksi sellaista. Otto ja Eero taistelivat hienosti, mutta tosi sääli, että ei kummastakaan selvitty voittajana. Mutta ei missään nimessä olla leuka rinnassa, vaan lähdetään taistelemaan huomenna voitosta.”
Maaottelun voittoon vaaditaan kolme otteluvoittoa. Suomelle tilanne on selkeä; voittaakseen Itävallan tulee Suomen voittaa kaikki lauantain pelit.
”Pitkä matka on vastustajallekin viedä yksi ottelu vielä. Meille on itsestään selvää, että pitää voittaa kaikki jäljellä olevat ottelut. Koitetaan kääntää tiukat vaiheet meille huomenna voitoksi.”
Lauantain käynnistää nelinpeli, jossa kokoonpanoon on nimetty Patrik Niklas-Salminen/Patrick Kaukovalta. Itävallalla verkon toisella puolella nähdään nelinpelaajat Alexander Erler/Lucas Miedler.
”Todennäköisesti tiukka ottelu tulossa ensimmäiseksi. Patrikit koittavat pistää voittavat nuotit päivälle. He ovat treenanneet hyvin yhdessä koko viikon ja luottavaisin mielin, että hyvillä syötöillä ja aggressiivisella tenniksellä pystytään kairaamaan voitto.”
Suomi – Itävalta 0-2
Perjantai 31.1.
Otto Virtanen – Lukas Neumayer 4-6, 7-6(4), 3-6
Eero Vasa – Jurij Rodionov 6-2, 3-6, 3-6
Lauantai 1.2. klo 13.00 Suomen aikaa
Patrik Niklas-Salminen/Patrick Kaukovalta – Alexander Erler/Lucas Miedler
Otto Virtanen – Jurij Rodionov
Eero Vasa – Lukas Neumayer
KUVAGALLERIA
DAVIS CUPIN KOTISIVUT
Suomi ja Itävalta kohtaavat toisensa sisämassakentällä Multiversum Schwechat -areenalla. Otteluparin voittaja etenee 16 parhaan maan joukkoon ja kohtaa voittajan ottelusta Kanada – Unkari. Häviäjä karsii pysyäkseen Qualifiers-tasolla; vastustaja selviää myöhemmin. Ottelut näytetään läpi viikonlopun suorana Yle Areenassa ja mahdollisuuksien mukaan myös TV2:ssa.
Jaa: