Uutiset
Henri Kontinen kukisti Jarkko Niemisen
28.11.2009 | 09:00
Suomen miesten tenniksen kärkikaksikko Jarkko Nieminen ja Henri Kontinen otti mittaa toisistaan perjantaina Talin tenniskeskuksessa ATP Challenger-turnauksen, IPP Openin, puolivälierissä. Miesten edellisestä kohtaamisesta oli vain pari viikkoa. Jerseyn ATP Challenger-turnauksessa ottelun voitti Nieminen 6-4, 6-4.
Kontisella oli siis revanssin paikka, ja sen hän myös otti suoraan kahdessa erässä luvuin 7-6(0), 6-4.
Kontisen syöttö hieman takkuili ottelun alkuvaiheessa ja Nieminen meni 3-0 johtoon, mutta Kontisen ”löysi” syöttönsä, pystyi siihen jälleen luottamaan ja sen varaan myös rakentamaan. Ensimmäinen erä oli tasainen, Niemisellä oli 6-5 johdossa, omassa syötössään, eräpallo, mutta hukkasi mahdollisuutensa. Edettiin tie-breakiin, jonka Kontinen vei puhtaasti 7-0.
Toisessa erässä Niemisellä oli vielä paikkoja nousta niskan päälle, mutta yritykset epäonnistuivat ja 19-vuotias Kontinen vei senkin erän. Erän viimeisessä pelissä Niemisellä oli 15-40 johto Kontisen syötössä, mutta tämä täräytti siihen kolme läpisyöttöä, kolmannen vielä kakkossyötössä. Arastelusta ei Kontista ole koskaan voinut moittia, ei tässäkään ottelussa.
Voitto vei Kontisen turnauksen välieriin. Hän on kerännyt jo 40 ATP-pistettä, hänen ATP-rankinginsa hyppää maanantaina noin 80 sijaa, sijan 290 tuntumaan. Voihan se siitä vieläkin paremmaksi nousta, sillä lauantaisessa välierässä Kontinen kohtaa Sveitsin Stephane Bohlin, jonka voitti pari viikkoa sitten luvuin 7-6, 6-1.
Lauantaina Talissa aloitetaan klo 13 toisella välierällä, jossa kohtaa kaksi karsijaa, Hollannin Robin Haase ja Puolan Michal Przysiezny. Sen jälkeen, mutta aikaisintaan klo 15, pelaavat Kontinen ja Bohli. Päivän päätteeksi nähdään nelinpelin välierä, jossa Kontinen ja Nieminen kohtaavat Saksan Philipp Marxin ja Slovakian Igor Zelenayn.
Jaa: