Manner puolivälieriin Värnamossa

28.5.2009  |  22:30

Estlander hävisi toisella kierroksella

Kakkoseksi sijoitettuPVS:n Tuomas Manner joutui taistelemaan kolme erää Ruotsin Claudio Riveran kanssa ensimmäisellä kierroksella, mutta voitto toisella kierroksella Viron Daniil Proskurasta tuli sitten selvemmin numeroin juniorien 5.kategorian ITF-pistekilpailussa Värnamossa, Ruotsissa torstaina.
Manner on nyt puolivälierissä, jossa kohtaa Ranskan Loic Gaydonin.
Nelinpelissä Manner jaHVS:n Herkko Pöllänen sen sijaan hävisivät ensimmäisellä kierroksella neljänneksi sijoitetulle ruotsalaisparille Gustava Kallen/Ted Nilsson. Tappion kokivat myös KTS:n Juuso Laitinen ja HVS:n Waltteri Tuompo toiselle ruotsalaisparille Erik Johnsson/Nima Madani.
Tyttöjen kaksinpelin ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon meni ainoastaan Smashin Cecilia Estlander, joka voitti Ruotsin Josephine Haraldssonin tiukassa kolmieräisessä ottelussa. Myös Cecilian toisen kierroksen ottelu oli tasainen, mutta siinä kolmanneksi sijoitettu Ruotsin Brenda Njuki meni jatkoon. TaTS:n tytöt Johanna Hyöty hävisi ruotsalaiskarsija Rebecca Petersonille ja Julia Rissanen ruotsalaiskarsija Tove Kraftille. Tyttöjen nelinpelissä suomalaiset eivät ole vielä aloittaneet.

Juniorien ITF-pistekisa (5.kateg.)
25.-31.5. Värnamo, Ruotsi
Poikien kaksinpeli
2.kierrosta: Tuomas Manner (2.) –Daniil Proskura Viro 62 63
Tyttöjen kaksinpeli
1.kierrosta: Rebecca Peterson Ruotsi (karsija) – Johanna Hyöty 62 62, Tove Kraft Ruotsi (karsija) – Julia Rissanen 61 64, Cecilia Estlander – Josephine Haraldsson 62 36 75
2.kierrosta: Brenda Njuki Ruotsi (3.) – Estlander 46 62 63
Poikien nelinpeli
1.kierrosta: Gustav Kallen/Ted Nilsson Ruotsi (4.) – Manner/Herkko Pöllänen 64 60, Erik Johnsson/Nima Madani Ruotsi – Juuso Laitinen/Waltteri Tuompo 60 60

Jaa:

Seuraava uutinen: T.Nieminen hävisi nelinpelin… →