Tasopisteet

Katso omat ottelukohtaiset tasopisteesi TennisÄssä-kilpailujärjestelmästä. Tasopisteet ajetaan aina jokaisen kuukauden ensimmäinen arkipäivä.

Hyvä tietää

Tasoluettelo julkaistaan kolme kertaa vuodessa (tammikuu, toukokuu, syyskuu). Se määrittää kilpailuluokkiin osallistumisoikeuden, sijoittamisen ja sarjatenniksen pelaajajärjestyksen aina seuraavaan tasoluetteloon saakka. Käytöstä on poistunut vanha rankinglista. Tasoluettelossa näkyvä pelaajan taso ja pelaajan sijaluku/paremmuusjärjestys pohjautuvat ottelukohtaisiin pisteisiin ja niistä laskettavaan keskiarvoon.

KATSO TASOLUETTELO

Tasolaskenta on kuvattu kokonaisuudessaan kilpailumääräyksissä (liite 1).

Tiivistetysti sanoen pelaajalle lasketaan otteluista pisteitä (huomioiden pelaajan oma taso ja vastustajan taso). Iästä riippuen näistä pisteistä lasketaan tasoluettelon laadintahetkellä vuoden tai kahden vuoden aikajänteeltä keskiarvo, jonka perusteella hänet asetetaan tasoluetteloon paremmuusjärjestykseen. Pelaajat jaetaan tasoihin ja sen myötä eri luokkiin. Tasoluettelot julkaistaan kaksin- nelinpeliin. Laskenta huomioi TennisÄssässä olevat kansalliset ottelutulokset (viralliset – ja seurakilpailut sekä hallisarjat) sekä Suomessa pelattavien kansainvälisten kilpailujen kaksinpeliluokkien pääsarjojen tulokset. Pois luetaan mini- ja miditennisluokat, 9v ja sitä nuoremmat.