12- ja 16-vuotiaiden ulkokenttien Suomen mestarit ratkaistu

20.8.2024  |  09:15  |  Raportit

12- ja 16-vuotiaiden SM-kilpailut saatiin päätökseen maanantaina Hyvinkäällä ja Lahdessa. Kyseessä oli samalla kauden 5. Fazer JGP -osakilpailu.

Lahdessa 16-vuotiaiden kilpailussa kaksinpelin kultamitaleista nähtiin tiukka taistelu. Tyttöjen sarjassa kärkisijoitetut Ilona Haavisto (TaTS) ja Emma Tuominen (Smash) kohtasivat loppuottelussa. Taistelu kultamitalista oli tiukka ja lopulta kolmen erän ottelun vei nimiinsä Tuominen 7-6, 4-6, 7-6. Pronssille tulivat Annina Kanerva (HVS) ja Hanna Vänni (TaTS).

Poikien sarjassa pelattiin niin ikään täydet kolme erää ennen kuin Suomen mestari oli selvillä. Alex Tuomolin (HVS) tuuletti lopulta turnausvoittoa Verneri Riikosta (Smash) vastaan lukemin 2-6, 6-2, 6-3. Pronssimitalit saivat kaulaansa Frans Rönnholm (ÅLK) ja Leevi Metsäranta (HVS).

Suomen mestaruutta juhlivat Lahdessa nelinpelissä Ilona Kanerva (HLK)/Matilda Wennerström (HVS) ja Lassi Liimatainen (LVS)/ Miro Savolainen (TaTS) sekä sekanelinpelissä Aarne Koskinen (HVS)/Wennerström.

12-vuotiaiden SM-kilpailut pelattiin puolestaan Hyvinkään Urheilupuistossa. Kaksinpelin Suomen mestareiksi kruunattiin Eino Koivisto (HVS) ja Stella Hanttu (ETS). Molemmat pelaajat etenivät vakuuttavasti turnausvoittoon ilman erätappiota. Hopealle ylsivät Magnus Hellman (HVS) ja Pihla Jouhten (HVS). Tyttöjen sarjassa pronssimitalit matkasivat Tampereelle, kun kolmanneksi sijoittuivat Ellen Keskinen (TaTS) ja Sofia Pettersson (TaTS). Poikien sarjassa puolestaan kolmossijan jakoivat Max Kärkkäinen (HVS) ja Severi Pietilä (V-P).

Nelinpelin SM-kultamitalit voittivat Jouhten/Keskinen ja Jimi Juvonen (HVS)/Kärkkäinen. Sekanelinpelissä juhlittiin samalla tuplakultaa, kun turnauksen toiset kultamitalit saivat kaulaansa voittajat Koivisto/Jouhten.

Kilpailuiden kaikki tulokset ovat näkyvillä Ässässä.

5. FAZER JGP, SM-KILPAILUT 16V | LVS, LAHTI
5. FAZER JGP, SM-KILPAILUT 12V | HYTS, HYVINKÄÄ

Loppuottelut

16-vuotiaat

[1] Ilona Haavisto, TaTS – [2] Emma Tuominen, Smash 6-7, 6-4, 6-7
[2] Alex Tuomolin, HVS – [9] Verneri Riikonen, Smash 2-6, 6-2, 6-3

[3] Lassi Liimatainen, LVS/ Miro Savolainen, TaTS – Mathias Merve, HVS/ Leevi Metsäranta, HVS 6-1, 6-2
[1] Ilona Kanerva, HLK/ Matilda Wennerström, HVS – Fanny Keskinen, TaTS/ Sonia Sirenius, HVS 6-4, 7-5

[1] Aarne Koskinen, HVS/ Matilda Wennerström, HVS – Oliver Sipola, OVS/ Dora Kemppainen, OVS 6-7, 7-5, 6-4

12-vuotiaat

[1] Stella Hanttu, ETS – [2] Pihla Jouhten, HVS 6-1, 6-4
[1] Eino Koivisto, HVS – [5] Magnus Hellman, HVS 6-0, 6-2

[1] Pihla Jouhten, HVS/ Ellen Keskinen, TaTS – [2] Elina Erkkilä, RoVS/ Helmi Sorro, RoVS 6-0, 6-0
[1] Jimi Juvonen, HVS/ Max Kärkkäinen, HVS – [2] Eliot Etola, HVS/ Benjamin Kellokoski, GT 6-1, 6-2

[1] Eino Koivisto, HVS/ Pihla Jouhten, HVS – Ilari Haavisto, TaTS/ Ellen Keskinen, TaTS 6-3, 6-2

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Suomen Tennisliitto (@tennisfin) jakama julkaisu

Jaa:

Seuraava uutinen: Vasa täydentää Suomen… →