Baghdatis tasoitti maaottelun 1-1:een

18.9.2009  |  18:00

Voitti Henri Kontisen 6-3, 6-3, 6-2

Suomen ja Kyproksen välisessä Davis Cup-ottelussa ensimmäinen pelipäivä päättyi tasatilanteeseen 1-1, kun Suomen kakkonen, Henri Kontinen hävisi Kyproksen ykköselle, Marcos Baghdatisille 3-6, 3-6, 2-6.
Kontisella oli vaikeuksia löytää lääkkeitä Baghdatisia vastaan.
-Jos Henrillä ei olisi toisen erän 3-2 johto lähtenyt alta, hän olisi päässyt painostamaan Marcosta eri tavalla, arveli kapteeni Tiiilikainen.
Useista, pitkällisistä vammoista kuntounut Baghdatis totesi, ettei ole vielä sillä tasolla, kun oli maailman listan kahdeksas ja Australian avointen finalisti vuonna 2006.
-Olen kaukana Top Ten-tasosta, mutta olen selvästi alkanut pelata hyviä otteluita. Olen voittanut kaksi ATP Challenger-turnausta. Nyt täytyy vain unohtaa menneet, se, että on ollut kahdeksan joukossa, ja ajatella tätä päivää ja tulevaa, sanoi Baghdatis.
-Pelasin tässä ottelussa tärkeät pisteet hyvin. Jos jatkan näin, minusta tulee entistä parempi.
-Teidän Henrinne on vielä nuori, hän tarvitsee lisää kokemusta ja jos hän on valmis tekemään kovasti työtä, ja tekemään oikeita asioita, hänestä tulee todella hyvä, uskoi Marcos Baghdatis.
Lauantaina Salohallissa alkaa klo 14 nelinpeli, jossa Suomen parina on Kontinen/Nieminen, Kyprokselta pelaavat Baghdatis ja Kallias.
-Tunnemme Photosin kanssa hyvin toisemme ja tiedämme, mitä pitää tehdä, jotta voitamme huomenna, totesi Baghdatis. – Teemme yksinkertaisia ratkaisuja.
Jarkko Nieminen puolestaan totesi:
-Olemme pelanneet Henkan kanssa kolme nelinpeliä Davis Cupissa, eikä yksikään niistä ole ollut huono.

Jaa:

Seuraava uutinen: T.Nieminen ja Nielsen… →