Donati vei myös Pajulahden ITF Futuresin voiton

25.8.2013  |  09:15

 

Mateo Donati

 

 

 

 

Kuva: Erkki Hämälänen

  

Italian 18-vuotias Matteo Donati poistui Suomesta voittamattomana, ainakin mitä tulee miesten 10.000$ ITF Futures-turnausten kaksinpeleihin. Hän voitti turnaukset sekä Kotkassa että lauantaina Pajulahdessa.
Pajulahti Tennis Tournamentin loppuottelussa kukistui viimevuotista voittoa puolustava Viron Vladimir Ivanov (ATP 473) luvuin 6-1, 6-3.
Vielä tämän vuoden juniorina pelaava Donati on poikien ITF-rankingissa sijalla 83, viime vuoden marraskuussa hän oli 27:s. Ensimmäisen kisansa miesten ITF Futureseissa hän pelasi vuonna 2009, kaksi vuotta sitten syksyllä hän eteni Porto Torresissa Italiassa puolivälieriin, yhtä pitkälle on edennyt ennen Suomen turnauksia kaikkiaan kolme kertaa, ja nyt sitten tuli kaksi peräkkäistä voittoa.
Donati menetti kahdessa kisassa kaksi erää, Kotkassa yhden ja Pajulahdessa toisen, molemmat hyvässä vireessä pelaavalle Micke Kontiselle (ATP 670).

Pajulahti Tennis Tournament
Miesten 10.000$ ITF Futures
19.-24.8.2013 Liikuntakeskus Pajulahti, Nastola
Kaksinpeli
Loppuottelu: Matteo Donati Italia – Vladimir Ivanov Viro (2.) 61 63

Jaa:

Seuraava uutinen: TaTS:n junnut voitokkaita… →