Ennakko: naisten TEHO Tennisliigan haastajat

2.10.2024  |  13:46  |  Ennakot

TEHO Tennisliigan uusi kausi alkaa viikon kuluttua! Esittelemme ennen kauden alkua kaikki miesten ja naisten joukkueet. Tänään esittelyvuorossa ovat naisten haastajat.

OVS pyrkii ylös pohjalta

Oulun Verkkopalloseuran edellinenkin kausi oli vaikea. Runkosarja ei tarjonnut voiton voittoa, mutta otteluista tärkein, karsintaottelu, päättyi niukkaan voittoon. Niinpä OVS jatkaa edelleen ylimmällä sarjatasolla. Karuna osoituksena viime vuosien vaikeuksista on, että oululaisten tuorein otteluvoitto runkosarjassa on marraskuulta 2020. Kevään 2016 mestaruusjuhlat ovat kuin muisto vain.

Joukkueen ydin on pysynyt koossa jo kausia. Heidi Sarkkinen, Sofia Holopainen ja Rinja Kautto olivat mukana jo nostamassa joukkuettaan I-divisioonasta ja myös Saskia Soome sekä Eveliina Koivupuisto ovat olleet mukana jo pari kautta. Kokemusta kotimaan kärkipelaajia vastaan pelaamisesta on karttunut kausi kaudelta, mutta vielä se ei ole riittänyt nostamaan joukkuetta taistelemaan pudotuspelipaikoista.

Täksi kaudeksi OVS on vahvistanut rivejään Laura Mustosella, joka on esiintynyt viime kausina vahvasti I-divisioonassa. Joukkueeseen liittyy myös mielenkiintoinen virolainen Anna Maria Tottrup. Joukkue on siis entistäkin leveämpi.

Pudotuspelipaikka lienee vahvistuksista huolimatta vielä turhan kaukana, mutta kolme kertaa peräkkäin karsintoihin joutuneella joukkueella on potentiaalia selvästi parempaan. Putoaminen on pari kertaa ollut jo lähellä, ja OVS haluaa varmasti välttää karsinnat. Se edellyttää kuitenkin parempia peliesityksiä kuin viime kaudella. Esimerkiksi nelinpelit ovat konkreettinen kehityskohde: viime vuonna ne eivät tuottaneet joukkueelle yhtään pistettä, ja edellinen nelinpelivoitto runkosarjassa on niinkin kaukaa kuin marraskuulta 2021. Myös kolmieräisten otteluiden kääntäminen voitoiksi näkyisi konkreettisesti pistesarakkeessa. Viime vuonna OVS:n yhdeksästä kolmeen erään venyneestä ottelusta vain kaksi päättyi voittoon.

Sijoitukset Tennisliigassa 2011–2024:
2023–2024: Runkosarjan 8.
2022–2023: Runkosarjan 8.
2021–2022: Runkosarjan 7.
2020–2021: Runkosarjan 7.
2019–2020: ei pelannut
2018–2019: ei pelannut
2017–2018: ei pelannut
2016–2017: Runkosarjan 8.
2015–2016: Runkosarjan 1. ja kultaa
2014–2015: Runkosarjan 5. ja pronssia
2013–2014: ei pelannut
2012–2013: ei pelannut
2011–2012: ei pelannut

Kokoonpano: Heidi Sarkkinen, Eveliina Koivupuisto, Laura Mustonen, Saskia Soome, Sofia Holopainen, Rinja Kautto, Erda Kemppainen

Ulkomaalaisvahvistukset: Anna Maria Tottrup

LVS liigaan viimevuotista leveämmällä joukkueella

Lahden Verkkopalloseura pelaa neljättä kautta putkeen liigatasolla. Paras saavutus edellisiltä kausilta on kevään 2022 neljäs sija. Viime kaudella menetyksiä kokenut joukkue sijoittui seitsemänneksi ja vältti täpärästi karsinnat. Voittoja kertyi vain yksi, mutta se oli sitäkin tärkeämpi, sillä OVS:n voittaminen oli ratkaisevan tärkeää viimeisen sijan välttämiseksi. LVS osoitti oululaisia vastaan kylmähermoisuuttaan, sillä kaikki OVS-ottelun otteluparit ratkesivat kolmessa erässä!

Tällä kertaa lahtelaiset eivät ole kokeneet menetyksiä. Päinvastoin joukkue on vahvistunut HTK:ta aiemmin edustaneella Karoliina Krookilla. Krook on päässyt urallaan pelaamaan yhden ottelun Tennisliigaa HLK:n riveissä, mutta pääasiassa edelliset kaudet ovat sujuneet I-divisioonassa. Muuten joukkue on ennallaan, eli Emma Kuusisto, Iben Mol, Oona Mol ja kumppanit kantavat jatkossakin LVS:n värejä.

LVS:n joukkueessa on siis edellistä vuotta enemmän leveyttä, ja pelaajat ovat jälleen vuoden kokeneempia. Toisaalta kovimmat kilpakumppanitkin ovat vahvistuneet viime kauteen nähden. Krookin siirrosta huolimatta joukkue on edelleen sen verran kapea, että esimerkiksi mahdollisten loukkaantumisten paikkaaminen voi olla vaikeaa.

Tästäkään kaudesta ei siis voi odottaa helppoa. Etenkin ottelut lähimpiä kilpakumppaneita vastaan ovat suuressa roolissa sarjataulukon kannalta. LVS käänsi viime kaudella tasaisia otteluita tehokkaasti edukseen, sillä kuudesta LVS:n pisteestä kaikki paitsi yksi tulivat kolmeen erään venyneistä otteluista, ja seitsemästä kolmieräisestä ottelustaan LVS:n pelaajat voittivat peräti viisi. Marginaalit ovat pienet, joten samanlainen venyminen voisi tuoda ratkaisevan tärkeitä pisteitä.

Sijoitukset Tennisliigassa 2011–2024:
2023–2024: Runkosarjan 7.
2022–2023: Runkosarjan 6.
2021–2022: Runkosarjan 4. ja neljäs
2020–2021: ei pelannut
2019–2020: ei pelannut
2018–2019: ei pelannut
2017–2018: ei pelannut
2016–2017: ei pelannut
2015–2016: ei pelannut
2014–2015: ei pelannut
2013–2014: ei pelannut
2012–2013: ei pelannut
2011–2012: ei pelannut

Kokoonpano: Emma Kuusisto, Karoliina Krook, Iben Mol, Oona Mol, Nora Louko, Inna Paldanius

Clarissa Blomqvist jälleen HLK:n avainpelaaja

HLK:n lähtökohdat uuteen kauteen ovat tutut: Clarissa Blomqvist on huipputärkeä pelaaja. Viime kaudella Blomqvist oli mukana joka toisessa joukkueensa pisteistä. Pudotuspelipaikka jäi viiden pisteen päähän, mihin osaltaan vaikutti Blomqvistin väliin jättämät liigaviikonloput. Hänen ollessaan mukana HLK sai viime kaudella neljästä ottelusta yhdeksän pistettä ja muista kolmesta ottelusta tuloksena oli vain kolme pistettä.

Blomqvistin lisäksi erityisesti Ilona Kanerva on tuonut joukkueelle hyvin pisteitä. Kokoonpanoon kuuluvat myös muun muassa Iida Heinonen, Marisa Rantasila ja Nella Hirvonen. Viime kauden otteluissa esiintyneistä pelaajista ainoastaan Linnea Venesmaa ei jatka HLK:ssa, eli joukkue on lähes ennallaan.

Pari kauden takaisen sarjanousunsa jälkeen HLK:n kohtalona on ollut olla välimaastossa kuivilla putoamistaistelusta mutta jonkin matkan päässä pudotuspelipaikoista. Joukkueen pysyessä lähes ennallaan samanlainen sijoitus lienee turvallinen veikkaus. Toisaalta viime kaudelle joukkue nosti selvästi tasoaan edellisestä kaudesta, ja toinen mokoma kehitysharppaus voisi nostaa HLK:n jo kilpailemaan pudotuspelipaikoista.

HLK:n ydin on pysynyt koossa pitkään, ja esimerkiksi Kanerva ja Heinonen olivat aikoinaan nostamassa joukkuettaan liigatasolle. Pudotuspelipaikan saavuttamiseksi joukkue tarvitsee pisteitä juuri tältä ryhmältä. Blomqvist tuo varmasti tälläkin kaudella hyvin pisteitä pelatessaan, mutta yhden pelaajan pisteillä ei vielä pääse pudotuspeleihin – niissä pärjäämisestä puhumattakaan. Joukkueessa on kohtuullisesti leveyttä, eikä pudotuspelipaikka ole utopistinen tavoite.

Sijoitukset Tennisliigassa 2011–2024:
2023–2024: Runkosarjan 6.
2022–2023: Runkosarjan 7.
2021–2022: ei pelannut
2020–2021: ei pelannut
2019–2020: ei pelannut
2018–2019: Runkosarjan 8.
2017–2018: ei pelannut
2016–2017: ei pelannut
2015–2016: Runkosarjan 7.
2014–2015: Runkosarjan 4. ja puolivälierä
2013–2014: Runkosarjan 5. ja puolivälierä
2012–2013: Runkosarjan 6.
2011–2012: Runkosarjan 5.

Kokoonpano: Clarissa Blomqvist, Iida Heinonen, Marisa Rantasila, Nella Hirvonen, Ilona Kanerva, Aino Kalervo, Lorna Pujals, Annika Ali

TaTS pyrkii palaamaan pudotuspeleihin

Pitkään liigan vahvimpiin joukkueisiin lukeutunut TaTS on nyt pelannut kolme kautta peräkkäin ilman pudotuspelipaikkaa ja jo kuusi kautta ilman mitalia. Se tuntuu varmasti menestykseen tottuneelle seuralle pitkältä ajalta. Kärki on edelleen kova, joten menestys ei tule helpolla tälläkään kaudella.

Vaikka joukkueesta on lähtenyt muutama pelaaja, kokoonpano on edelleen varsin leveä. Rivejä tähdittävät esimerkiksi Ilona Haavisto, Marissa Minetti, Milla Kotamäki ja Mariella Minetti. Jää kuitenkin nähtäväksi, kuinka usein heidät nähdään liigakarkeloissa. Esimerkiksi Mariella Minetin edelliset Tennisliigan ottelut ovat kaudelta 2021–2022, ja pikkusisko Marissan kaksinpelitkin jäivät viime liigakaudella yhteen.

Mikäli Minetin sisarukset eivät tälläkään kaudella juuri esiinny Tennisliigassa, ainakin Hanna Vänni ja Khloe Kärkkäinen kärkkyvät taustalla vastuuta. Molemmat pelasivat viime kaudella sekä liigaa että I-divisioonaa. Etenkin Vännin debyyttikausi oli suorastaan satumainen: kolme kaksinpeliä, kaksi nelinpeliä, viisi voittoa ja vain yksi hävitty erä.

Edellisestä mitalista on kulunut jo aikaa, ja paluu palkinnoille lienee haaveena. Kokoonpano on vahva ja laaja – mutta niin se oli viime kaudellakin, eikä se riittänyt pudotuspelipaikkaan. Tamperelaisilla on kuitenkin kaikki edellytykset palata mitalikamppailuun. Kärkipelaajien lisäksi mielenkiinnolla kannattaa seurata myös, kykeneekö Vänni yhtä hyviin otteisiin kuin tappiottomalla debyyyttikaudellaan.

Sijoitukset Tennisliigassa 2011–2024:
2023–2024: Runkosarja 5.
2022–2023: Runkosarjan 5.
2021–2022: Runkosarjan 6.
2020–2021: Runkosarjan 4. ja neljäs
2019–2020: Runkosarjan 4. ja neljäs
2018–2019: Runkosarjan 6.
2017–2018: Runkosarjan 2. ja hopeaa
2016–2017: Runkosarjan 2. ja pronssia
2015–2016: Runkosarjan 2. ja pronssia
2014–2015: Runkosarjan 2. ja kultaa
2013–2014: Runkosarjan 1. ja hopeaa
2012–2013: Runkosarjan 2. ja hopeaa
2011–2012: Runkosarjan 2. ja hopeaa

Kokoonpano: Ilona Haavisto, Marissa Minetti, Milla Kotamäki, Mariella Minetti, Hanna Vänni, Khloe Kärkkäinen, Irina Rissanen, Fanny Keskinen, Emma Churcher, Tanja Tuomi

Jaa:

Seuraava uutinen: Etu kaikille: osallistu… →