Uutiset
Heliövaaran vahvistama Sata taipui TEHO Tennisliigassa
8.12.2024 | 00:03 | Raportit
TEHO Tennisliigaa pelattiin lauantaina täysi kierros. Miehissä vierasjoukkueet olivat vahvoja, naisten kierroksella nähtiin kotivoittoja. Tennisliigaa pelataan vielä sunnuntaina ennen joulutaukoa, jonka jälkeen runkosarjan viimeiset kierrokset pelataan tammikuussa.
Heliövaara ja Sata kaatuivat Smash-Kotkan käsissä
Sata-Tennis sai ensimmäistä kertaa tällä liigakaudella vahvistukseksi Harri Heliövaaran, Linnan juhlissakin perjantaina nähdyn Suomi-tenniksen kirkkaan tähden. Tähtivahvistus ei tällä kertaa auttanut voittoon, vaan Smash-Kotka haki voiton Satasta lukemin 3–1.
Illan ykköstähti Heliövaara nähtiin tällä kertaa vain nelinpelissä, jossa hän sai parikseen Martin Tirkkosen. Vierailijoiden parina pelasivat Ville-Petteri Ahti ja Siim Troost. Ottelu tarjosi kotiyleisön iloksi viihdettä ja jännitystä, mutta tulos ei ollut yleisön mieleen, sillä Heliövaara ja Tirkkonen joutuivat taipumaan Smash-Kotkan parille. Tasaisen ottelun loppunumeroiksi kirjattiin 5–7, 6–2, 8–10.
Smash-Kotka oli vahvoilla myös kaksinpeleissä. Siim Troost voitti Juuso Ojasen ja Ville-Petteri Ahti Martin Tirkkosen. Sata ei kuitenkaan jäänyt ilman pisteitä, sillä Eemil Pasanen otti kauden ensimmäisen voittonsa kukistamalla liigakautensa avanneen Valtteri Ahdin. Kaikki kaksinpelit päättyivät suoraan kahdessa erässä.
Smash-Kotka haki siis kolme arvokasta sarjapistettä. Sunnuntaina kotkalaiset kohtaavat GT:n. Sata puolestaan matkustaa LVS:n vieraaksi.
TVS haki 3–1-voiton GT:stä. Kaksinpelit olivat TVS:n juhlaa. Ensimmäistä kertaa turkulaisten riveissä esiintynyt Leo Borg voitti Santtu Leskisen 6–3, 6–2, Eero Vasa kaatoi Niklas Korsströmin 6–3, 6–4 ja Tuomas Rikkonen oli Nooa Järnefeltiä parempi luvuin 6–4, 6–1.
Kotijoukkue GT ei kuitenkaan jäänyt pisteittä, sillä Leskinen ja Korsström voittivat nelinpelissä Borgin ja Vasan 6–3, 6–2. Pisteet menivät silti 3–1 TVS:lle, joka vankisti asemiaan kilpailussa pudotuspelipaikoista. GT puolestaan tipahti jaetulle kuudennelle sijalle, mutta erot keskikastissa ovat pieniä.
Kolme pistettä lämmitti Eero Vasan mieltä, vaikka neljäskin olisi kelvannut. ”Joukkueelta tasaisen hyvä esitys kaksinpeleissä, mutta nelinpelissä ei saatu ihan peliä kohdalleen eikä monesta breikkipallosta yhtään saatu tasoittamaan peliä, mutta vastustajat pelasivat myös tosi hyvin”, Vasa analysoi ottelua. Omaa peliään kaksinpelissä hän sanoi hyväksi tekemiseksi antaen kuitenkin kunniaa vastustajallekin. Sunnuntain ÅLK-ottelusta Vasa odottaa tiukkoja pelejä, mutta häntä ei muiden menojen takia nähdä tällä kertaa mukana.
Sarjajohtaja HVS murskasi ennen kierrosta kolmantena olleen TaTSin 4–0 ja varmisti samalla matemaattisestikin paikan pudotuspeleissä. Vierailijat olivat omaa luokkaansa, sillä TaTS ei saanut ottelussa erän erää. Viktor Durasovic voitti Peetu Pohjolan 7–6, 6–2, Patrick Kaukovalta Hermanni Tiaisen 7–6, 6–4 ja Otso Martikainen uransa ensimmäisen ottelun Tennisliigassa pelanneen Miro Savolaisen 6–2, 6–2. Nelinpelissä Tiainen ja Lauri Kiiski taipuivat Durasovicille ja Kaukovallalle myös kahdessa erässä.
HVS vankisti voitollaan sarjajohtoaan. TaTS puolestaan tippui neljänneksi, mutta joukkue on edelleen tukevasti kiinni pudotuspelipaikassa. Sunnuntaina HVS kohtaa kärkikamppailussa Smashin ja TaTS ETT:n.
Smash voitti lauantaina ETT:n 3–1 ja varmisti jo pudotuspelipaikan. Täydet pisteet ottanut HVS kuitenkin kasvatti etumatkansa sarjan kärjessä kahteen pisteeseen. Joukkueiden kohtaamisessa sunnuntaina pelataankin runkosarjan voitosta.
Smashille pisteet toivat Jeri Lassila ja Rasmus Rapo. Lassila voitti kaksinpelissä Emil Matikaisen ja Rapo Alex Tuomolinin. Nelinpelissä Lassila ja Rapo voittivat vielä Tuomolinin ja Nuutti Jokisen. ETT ei kuitenkaan jäänyt pisteittä, sillä Jokinen nousi kaksinpelissään voittoon Arttu Ronkaisesta luvuin 4–6, 6–3, 12–10. TaTS säilytti siis asemansa toisena. ETT puolestaan jatkaa kahdeksantena, ja eroa sekä putoajan paikalle että viimeiselle pudotuspelipaikalle on tällä hetkellä kolme pistettä.
Sarjanousijoiden kohtaamisessa LVS ja ÅLK tasasivat pisteet 2–2. Lahtelaisten luottopelaaja Oskari Eerola voitti ykkösten kohtaamisessa Leo Stenlundin 6–4, 6–2. Valtteri Tuukkanen puolestaan väänsi lahtelaisille toisen pisteen voitettuaan Juho-Eric Biggsin 4–6, 6–1, 10–1. Kolmas kaksinpeli meni ÅLK:lle, kun Axel Eriksson otti liigauransa ensimmäisen kaksinpelivoiton päihittämällä Elias Suikkasen 6–4, 6–3.
Nelinpelissä Eerola ja Eeli Pihlaja kohtasivat Erikssonin ja Oliver Byskatan. LVS-pari voitti ensimmäisen erän, mutta Eerola ja Byskata nousivat voittoon numeroin 4–6, 6–3, 10–7. Ottelu päättyi siis 2–2.
Tulos nosti ÅLK:n jakamaan yhdeksättä sijaa tasapisteissä Sata-Tenniksen kanssa. Tasapeli oli joukkueelle toinen peräkkäinen, eli alkuvaikeuksien jälkeen pisteitä on alkanut ropista. Pudotuspelipaikkaan on kuitenkin matkaa jo kuusi pistettä. Viimeistä pudotuspelipaikkaa jakavat lauantain kierroksen jälkeen LVS ja GT, mutta kolmen kierroksen aikana ehtii vielä tapahtua vaikka mitä.
TaTS kaatoi Smashin naisten kärkikamppailussa
Smashilla oli viikonloppuun lähdettäessä mahdollisuus varmistaa runkosarjan ykkössija, jos ottelut olisivat päättyneet joukkueen näkökulmasta suotuisasti. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan TaTS piti huolen sarjan pysymisestä tasaisena voittamalla Smashin 3–1.
Smash joutui TaTS-otteluun ilman Ella Haavistoa, mutta tasokkaassa joukkueessa riittää runsaasti eteviä pelaajia. Ykkösten kohtaamisessa sarjakärkeä edusti Nuppu Palm, joka osoittautui vastuun arvoiseksi ja voitti Marissa Minetin 0–6, 6–0, 10–8. Palm on pelannut tällä liigakaudella viisi kaksinpeliä ja voittanut ne kaikki.
Muut ottelut menivät kotijoukkue TaTSin nimiin. Milla Kotamäki kasvatti voittoputkensa kaksinpeleissä neljään otteluun voittamalla Natalia Papshevin. Hanna Vänni puolestaan aiheutti Wilhelmina Vainikalle liigakauden ensimmäisen kaksinpelitappion. Vänni on edelleen voittamaton Tennisliigassa!
Vänni odotti ottelusta Vainikkaa vastaan tasaista. ”Taustalla oli monta tiukkaa peliä Wilhelmiinaa vastaan kuluneelta vuodelta, ja osasin odottaa pitkää ja tiukkaa peliä. Tänään pystyin pelaamaan omilla vahvuuksilla, ja se palkittiin”, hän analysoi ottelun jälkeen.
Nelinpelissä Kotamäki ja Minetti kohtasivat Palmin ja Vainikan. TaTS-pari voitti nelinpelin, mikä tarkoitti TaTSille otteluvoittoa luvuin 3–1. Hauskana yksityiskohtana kaikki TaTSin voittamat ottelut päättyivät 6–3, 6–2!
Leevi Talonen oli tyytyväinen suojattiensa voittoon. ”Tytöt pelasivat ehjän päivän, mikä palkittiin kolmella pisteellä. Kausi on ollut tähän mennessä nousujohteinen ja olemme päässeet viemään viikonloput läpi kärkiporukalla”, Talonen kertoi. Sunnuntaina TaTS kohtaa HLK:n. ”Huomisesta odotamme tiukkaa ja työntäyteistä päivää. Toivottavasti pisteitä irtoaa myös silloin”, Talonen päätti.
Smash jatkaa liigan kärjessä, mutta kärkitaistelu tasoittui merkittävästi, sillä etumatkaa lähimpään haastajaan on enää yksi piste. TaTS on kolmantena kolmen pisteen päässä Smashista, mutta tamperelaiset ovat pelanneet ottelun kärkikaksikkoa vähemmän. TaTS kohtaa sunnuntaina siis HLK:n ja Smash OVS:n.
Alavireisesti alkukaudella esiintynyt HVS sai lauantaina kovia vahvistuksia, sillä Stella Remander ja Sade Scharlin pelasivat ensi kertaa tällä kaudella hallitsevan mestarin riveissä. He auttoivatkin joukkueensa 4–0-voittoon OVS:stä.
Remander kohtasi ottelussaan ensimmäistä kertaa Tennisliigassa pelanneen Anna Maria Tottrupin. Virolainen joutui toteamaan Remanderin liian vahvaksi, ja taululle kirjattiin 7–5, 6–2. Aino Alkio jatkoi erinomaisia otteitaan Tennisliigassa voittamalla Saskia Soomen ja Scharlin voitti omassa ottelussaan Sofia Holopaisen. Nelinpelissä Remander ja Alkio voittivat Soomen ja Tottrupin, mikä tarkoitti HVS:lle täysiä pisteitä.
Joukkueet olivat ennen ottelua tasapisteissä. Kauden ensimmäinen voitto nosti HVS:n jakamaan kolmatta sijaa, kun taas OVS valahti sarjan viimeiseksi. Joukkueiden välillä on kuitenkin vain neljä pistettä, eli kaikki on vielä mahdollista.
ÅLK nousi pisteen päähän sarjakärki Smashista voittamalla Smash-Kotkan 3–1. Vierailijoiden näkökulmasta ottelu sai hyvän alun, kun Venla Ahti voitti Emelie Gabranin tasaisessa ottelussa luvuin 7–6, 7–5. Se jäi kuitenkin kotkalaisten ainoaksi pisteeksi. Saara Aerila voitti Elena Margarian ja kahden kokemattomamman pelaajan kohtaamisessa Viivi Virtanen otti ensimmäisen otteluvoittonsa Tennisliigassa kaadettuaan ensimmäisen liigaottelunsa pelanneen Veera Koskivirran. ÅLK:n voitto varmistui, kun Gabran ja Aerila voittivat nelinpelissä Ahdin ja Margarian 7–5, 7–6.
Sarjan toisella sijalla olevaa ÅLK:ta odottaa nyt joulutauko, ja joukkue jatkaa runkosarjaa tammikuussa. Smash-Kotkalla on ennen joululomaa vielä HVS-ottelu sunnuntaina.
LVS ja HLK päätyivät 2–2-tulokseen. Joukkueet jakavat ottelun jälkeen kuudetta sijaa.
LVS joutui otteluun ilman Emma Kuusistoa, joka oli ennen viikonloppua pelannut kaikissa otteluissa. Kuusiston ollessa poissa Oona Mol pelasi ensimmäistä kertaa tällä kaudella kaksinpelissä. Hän vastasi huutoon erinomaisesti voittamalla Ilona Kanervan suoraan kahdessa erässä. Myös sisko Iben Mol toi LVS:lle pisteen voitolla Iida Heinosesta. Ykkösten kamppailu meni sen sijaan HLK:lle Clarissa Blomqvistin voitettua Karoliina Krookin.
Nelinpelissä Molin sisarukset kohtasivat Blomqvistin ja Kanervan. Lahtelaiset eivät vieläkään avanneet nelinpelin voittotiliään tältä kaudelta, vaan Blomqvist ja Kanerva veivät ottelun ja nostivat HLK:n 2–2-tasapeliin. HLK kohtaa sunnuntaina TaTSin, LVS puolestaan jatkaa kauttaan joulutauon jälkeen.
Tennisliigaa pelataan siis vielä sunnuntaina ennen joulutaukoa. Miehillä on ohjelmassa täysi kierros ja naisilla kolme ottelua. Sunnuntain pelejä voi seurata paikan päällä tai Tennisliiton YouTube-kanavalla.
Tulokset
Miehet
LVS–ÅLK 2–2
ETT–Smash 1–3
TaTS–HVS 0–4
Sata–Smash-Kotka 1–3
GT–TVS 1–3
Naiset
TaTS–Smash 3–1
ÅLK–Smash-Kotka 3–1
HVS–OVS 4–0
LVS–HLK 2–2
Sunnuntain ohjelma
Miehet
Smash–HVS klo 10.30
GT–Smash-Kotka klo 11.00
TaTS–ETT klo 12.00
TVS–ÅLK klo 13.00
LVS–Sata klo 15.00
Naiset
Smash–OVS klo 10.30
HLK–TaTS klo 13.00
Smash-Kotka–HVS klo 14.00
Jaa: