Hietaranta voitti Alkion puolivälierässä Savitaipaleella – loukkaantuminen päätti kisan välierään

3.8.2024  |  20:29  |  Raportit

Laura Hietaranta voitti suomalaispelaajien puolivälieräkohtaamisen Aino Alkiota vastaan 6-1, 6-0 Savitaipaleen ITF-ammattilaiskisassa. Lappeenrantalaispelaaja joutui kuitenkin luovuttamaan välieräottelunsa lonkkavaivan johdosta.

Loukkaantuminen tapahtui eilen liukastumisen yhteydessä. Hietaranta taisteli kahden kolmieräisen myötä tiensä puolivälierään, jossa kohtasi kaksi komeaa voittoa ottaneen Alkion. Hietaranta pelasi loistavan ottelun Alkiota vastaan ja ansaitsi paikkansa välierään. Välierässä puolalainen Zuzanna Pawlikowska johti ottelua 6-0, 4-1, kun suomalaispelaaja vetäytyi.

”Laura loukkasi eilen toista lonkkaansa liukastuessaan matsin aikana. Kaksi matsia tänään oli tuon vaivan kanssa liikaa, ja se esti liikkumisen semifinaalissa, eikä sallinut taistella kotikisassa. Erittäin harmilliset olosuhteet, koska kuuroittainen sade haastoi kaikkien peliä. Nyt on edessä pieni kuntoutumisjakso ja kisat jatkuu viikon tai kahden kuluttua”, taustoitti Hietarannan manageri Pirpa Takki ja lisäsi Savitaipaleen kisan olevan osa kolmen viikon treenijaksoa Suomessa.

Hietaranta oli myös pettynyt kisan tapaan, jolla kotikisa tuli päätökseensä.

”Oli haastava viikko, todella vaikeat olosuhteet sateen myötä. Sain hyvin taisteltua pari ensimmäistä kierrosta ja puolivälierässä pelasin tänään aamulla loistavan ottelun. Yritin taistella viimeiseen saakka jalkani kanssa. Jouduin kuitenkin luovuttamaan, kun liikkumisesta ei tullut mitään. Harmittaa, että tuli tällainen päätös kotikisassa, mutta olen ylpeä miten taistelin hankalissa olosuhteissa tällä viikolla”, sanoi Hietaranta.

Alkiolle ammattilaiskisan puolivälieräpaikka oli uran ensimmäinen; hänet palkittiin myös kisan kumppanin Lappeenrannan Energian toimesta kisan energisimpinä pelaajana.

”Kokonaisuutena oli hyvä viikko ja paljon positiivista, vaikka vikassa matsissa en päässyt omaan peliin kiinni tarpeeksi hyvin. Sain matseista paljon oppeja ja oli kiva pelata taas ITF-kisassa Suomessa, joten tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia kisoja”, kommentoi Alkio.

Sunnuntaina pelataan kaksinpelin loppuottelu puolalaisen Pawlikowskan ja toiseksi sijoitetun ukrainalaisen Nadiia Kolbin kesken. Luvassa on myös nelinpelin finaali.

OP SAVITAIPALE OPEN
TURNAUSSIVUSTO – ILMOITTAUTUNEET, KAAVIOT, OHJELMA

Alkio ja kisajohtaja Esa Vaartaja.

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkoennakko 32/2024 – →