HVS hakee Emma Laineen johdolla paluuta kultakantaan Norpe Tennisliigassa

14.9.2014  |  21:01

Liigassa menestymään tottunut HVS on viimeksi voittanut sisäkauden sarjan vuonna 2008. Edellisestä mestaruudesta on siis jo pitkä aika huomioiden sen, että etenkin junioreissa seuralla on lukuisia Suomen kärkipelaajia. Viime kaudella HVS joutui välierässä toteamaan Smash-Tenniksen paremmakseen ja jäi pronssille. Joukkueella on tulevallekin kaudelle laaja pelaajamateriaali. Kirkkaimpana tähtenä loistaa Suomen ykkönen Emma Laine. Lisäksi mukana ovat viime kaudelta tutut Lila Humaloja, Elina Joronen, Laura Pennanen, Olivia Pimiä ja Johanna Ranta-Aho sekä viimeksi seuraa kaudella 2011-2012 edustaneet Leia Kaukonen ja Heini Salonen.

Kysyttäessä joukkueen kapteenilta Emma Laineelta ajatuksia tulevasta kaudesta, vastaus on yksiselitteinen, ”Tavoitteena on voitto!” Vastaustaan hän perustelee seuraavasti: Kesäliigassa meillä oli todella hyvä yhteishenki ja oli mukava pelata, joten samaan pyrimme talviliigassakin. Eli tavoitteena jatkaa siitä mihin jäimme kesällä. Meillä on hyvä porukka ja paljon pelaajia, jotka pystyvät auttamaan joukkuetta. Tavoitteena on saada paras mahdollinen joukkue jokaiseen matsiin. Silloin ollaan vahvoilla.

Ylemmässä alkulohkossa ei luultavasti helppoja otteluita tule. Silti HVS lähtee ennakkosuosikkina kentälle joka kerta, kun Emma Laine on pelaavassa kokoonpanossa. Seuran juniorit lienevät myös valmiina kantamaan paljon vastuuta. Joukkueen asettama tavoite on siis varmasti kohdallaan. Toimituksen arvio on, että HVS sijoittuu runkosarjassa sijoille 1-2 ja on ehdottomasti yksi suurimmista mestarisuosikeista.

Naisten Norpe Tennisliiga alkaa yhdellä ottelulla 20.9.2014. Muut joukkuet aloittavat 27.9.2014. Liigassa pelaa kahdeksan joukkuetta ja esittelemme jokaisen ennen kauden alkua.

Lue lisää www.norpetennisliiga.fi

Jaa:

Seuraava uutinen: Niklas-Salminen ja Vasa… →