HyTS hakee valmentajaa aikuis- ja harrastevalmennukseen

27.11.2014  |  09:25

 Hyvinkään Tennisseura r.y. hakee joukkoonsa ammattitaitoista

VALMENTAJAA

aikuis- ja harrastevalmennukseen.
Tehtävä sisältää valmennusta noin 20- 25 tuntia viikossa.
Tehtävä on aluksi ajalle 5.1.- 30.6.2015.

 

Hyvinkään Tennisseura on vuonna 1960 perustettu vireä tennisseura, jossa on noin 600 jäsentä. HyTS on Suomen ensimmäinen tennisseura, joka on palkittu Nuori Suomi -laatusinetillä. Seuramme on tunnettu aktiivisesta toiminnasta niin juniori-, seniori- kuin harrastajatenniksessäkin. Viime vuosien tunnetuin kasvattimme on Suomen ja Sveitsin Davis-Cup joukkueessakin esiintynyt Henri Laaksonen, ja tämän hetken kaksi parasta junioriamme kuuluvat ikäluokkiensa maajoukkuetiimiin.

Hyvinkään Tennisseura toimii talvisin Hyvinkään Torikadun Liikuntakeskuksessa. Käytössämme on neljä sisäkenttää ja lisäksi yksi seuran oma sisäkenttä. Kesällä on käytössä viisi massakenttää ja viihtyisä klubirakennus Hyvinkään Urheilupuistossa.

Etsimme valmennustiimiimme innostavaa ja asiantuntevaa valmentajaa, joka tulee toimimaan kaiken ikäisten harrastajien valmentajana. Pääasiassa tehtäviin kuuluu aikuis- ja harrastevalmennusryhmät. Lisäksi tehtäviin kuuluu tarvittaessa muitakin valmennusryhmiä. Toivomme myös osallistumista uusien valmennusryhmien ja valmennustuotteiden suunnitteluun. Säännöllinen valmennusmäärä tulee olemaan n.20- 25 tuntia / viikossa. Työpäivät ovat pääasiassa maanantai – torstai ja työajat iltapäivistä iltaan. Lisäksi tulee olemaan mahdollisuus ylimääräisiin valmennustunteihin ja muutamiin viikonlopputyöpäiviin.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus palkkatoiveineen 1.12.2014 mennessä osoitteeseen hyts@hyts.fi, otsikoksi ”Hakemus” tai kirjeenä osoitteella Hyvinkään Tennisseura ry, Torikatu 24, 05800 Hyvinkää. Kuoreen maininta ”Hakemus”.

Tiedustelut: Hyvinkään Tennisseuran valmentaja Antti Laitinen. Yhteystiedot: s-posti antti.laitinen@hotmail.fi puh, 044-333 2687.

Kysymyksiin vastaa myös seuran johtokunnan jäsenet Toni Rintala  s-posti toni.rintala@etteplan.com, puh: 040-515 7265 ja Heikki Kulta s-posti heikki.kulta@tuusula.fi, puh. 040-314 4117.

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Henrik Sillanpää nelinpelin… →