J.Nieminen puolivälieriin Tukholmassa

10.10.2008  |  10:30

Vastassa Oscar Hernandez

Jarkko Nieminen (ATP 33) meni kolmantena peräkkäisenä vuonna Stockholm Openin puolivälieriin Hän voitti torstaina Ranskan 30-vuotiaan Arnaud Clementin (ATP 86) luvuin 6-4, 6-7(5), 6-2 kahdessa tunnissa ja 47 minuutissa.
Nieminen mursi Clementin syötön ensimmäisen erän yhdeksännessä pelissä – ranskalainen ei saanut pelissä pistettäkään-  ja se riitti erävoitoon.
-Hallitsin tilanteita ensimmäisessä erässä  sen verran hyvin, että olisin voinut johtaa vaikka 5-0. En saanut kuitenkaan ratkaisevia onnistumisia ja erä eteni 4-4 -tilanteeseen tasaisena, kertoi Nieminen.
Toiseen erään ranskalainen tuli vahvasti ja johti sitä 3-1 ja 5-3. Tässä vaiheessa Clement oli viemässä jo erää, kun johti omaa syöttöä 30-0, mutta Nieminen voitti neljä pistettä peräkkäin ja mursi hänen syöttönsä.
Clementilla oli 6-5:ssa kaksi eräpalloa, mutta hän ei niissä onnistunut. Edettiin tie-breakiin, jota Clement johti 4-3 ja 6-3, joissa hänellä oli kolme eräpalloa. Niistä kolmas tuotti tulosta ja tie-break päättyi ranskalaiselle 7-5.
-Clement pelasi toisen erän alussa pienillä marginaaleilla ja onnistui ratkaisuissaan. Hän johti jo 5-2, kun oma taisteluni alkoi vihdoin tuottaa tulosta. Sain tasoitettua 5-5 -lukemiin ja luulin jo hoitavani homman kotiin. Kokenut Clement ei kuitenkaan antanut periksi ja ansaitsi erävoiton katkaisupelin aggressiivisella esityksellään, sanoi Nieminen.
Kolmannessä erässä Nieminen otti johdon käsiinsä, otti syötönmurron 3-1:een ja vei erän 6-2. 
-Vaikka menetin toisen erän hyvän nousun jälkeen, en antanut sen masentaa. Positiivinen asenne säilyi kolmanteen erään ja ottelun venyessä luotin fysiikkaani. Pyrin samalla keskittymään entistä enemmän ykkössyöttööni, jonka onnistumisprosentti parani selvästi, summasi Nieminen.

Oscar Hernandez puolivälierissä

Perjantaisessa puoliävälieriäottelussaan Jarkko Nieminen Espanjan 30-vuotiaan Oscar Hernandezin (ATP 83), joka yllätti toisella kierroksella turnauksen kuudenneksi sijoitetun Argentiinan Jose Acasuson (ATP 47) 2-6, 6-3, 6-4.
Miesten aiemmassa kohtaamisessa viime vuonna Barcelonassa Hernandez kolmessa erässä.
-Hernandez on ollut aiemmin puhtaasti massakenttien mies, joka ei ole juuri menestynyt muilla alustoilla. Kaveri on kova jauhamaan takakentältä, joten pyrin ottamaan palloa ajoittain aikaisin ja avaamaan kulmia omilla syötöilläni, suunnitteli Nieminen.
Ottelu pelataan perjantaina klo 14 "Kungligan" keskuskentällä.

Jaa:

Seuraava uutinen: J.Nieminen välieriin SO:ssa… →