Jarkko kohtaa Lukasz Kubotin keskiviikkoiltapäivänä

15.2.2012  |  12:31

Jarkko Nieminen (ATP 46) otti tiistaina kolmessa erässä voiton villillä kortilla mukaan päässeestä Hollannin Igor Sjislingistä (ATP 151) Rotterdamin ATP500-turnauksen ensimmäisellä kierroksella.
Jarkko voitti ensimmäisen erän 6-1, mutta hävisi toisen erän tie-breakissa 7-9. Hänellä oli ensimmäinen ottelupallo tie-breakissa 7-6 johtoasemassa.
Kolmas erä oli sekin tiukka; Jarkko voitti sen 7-5. Ottelu kesti paria minuuttia vaille kaksi tuntia.
Toisella kierroksella keskiviikkona Jarkko kohtaa Puolan Lukasz Kubotin (ATP 58). He ovat tätä ennen kohdanneet kaksi kertaa, vuonna 2008 IPP Openissa ja vuonna 2010 Sopotissa Puolan ja Suomen Davis Cup -ottelussa. Molemmat ottelut voitti Jarkko.
Myöhemmin keskiviikkona Jarkko ja Serbian Viktor Troicki kohtaavat nelinpelin ensimmäisen kierroksen ottelussa Sijslingin ja Thomas Schoorelin.

ATP500-turnaus
13.-19.2.2012 Rotterdam, Hollanti
Kaksinpeli
1.kierrosta: Jarkko Nieminen – Igor Sjisling Hollanti (villi kortti) 61 67(7) 75 

 

 

Jarkko Nieminen 

Jaa:

Seuraava uutinen: Jarkko voitti Kubotin… →