Jarkko Nieminen turnausvoittoon Sydneyssä

15.1.2012  |  07:17

 

Jarkko Nieminen (ATP 77) otti uransa toisen turnausvoiton ATP Tourilla varhain sunnuntaiaamuna Sydneyssä, Australiassa voitettuaan ATP250-turnauksen kaksinnpelin loppuottelussa Ranskan Julien Bennetteaun (ATP 49) luvuin 6-2, 7-5. Ottelu kesti tunnin ja 20 minuuttia.
-Minulla on hyvä harjoituskausi takana, olen pysynyt terveenä ja saatoin harjoitella kovaa koko joulukuun, kertoi Jarkko voittonsa jälkeen. -Olen nyt kenties rennompi ja kokeneempi nyt, eikä minun tarvitse enää todistaa itselleni mitään.
Turnaus oli molemmille pitkä, sillä he aloittivat sen karsinnoista. Finaali oli heille kahdeksas ottelu yhdeksässä päivässä. Jarkko menetti pääsarjassa kaksi erää, toisella kierroksella kahdeksanneksi sijoitetulle Tsekin Radek Stepanekille ja välierissä uzbeskilaiskarsija Denis Istominille.
Jarkko voitti Benneteaun nyt viidennen kerran.
Sekä Jarkko että Julien Benneteau täyttivät viime vuonna 30 vuotta. ATP:n historiassa edellisestä finaalista, jossa kumpikin pelaaja on 30-vuotias, on liki viisi vuotta: Carlos Moya, silloin 30, voitti vuonna 2007 Umagin finaalissa 33-vuotiaan Andrei Pavelin. Edellisestä karsijapelaajan ATP-turnausvoitosta on siitäkin aikaa: Sergiy Stakhovsky voitti Pietarin ATP-turnauksen vuonna 2009.

Sydneyn ATP250-turnaus oli Jarkon uran 147:s ATP-kilpailu ja kahdestoista loppuottelu.
Jarkolla on nyt kaksi turnausvoittoa, ensimmäine tuli kuusi vuotta sitten Aucklandissa, Uudessa-Seelannissa.

Nelinpelissä ykkössijoitetut USA:n Bob ja Mike Bryan eivät antaneet yllättää itseään, vaan voittivat Jarkko Niemisen ja Australian Matthew E bdenin 6-1, 6-4. 

Jaa:

Seuraava uutinen: Jarkko nousi ATP-rankingissa… →