Jarkko tasoitti Davis Cupin 2-2 Clujissa – Heliövaara-Crivoi suorana YLE Urheilun verkkosivuilla

16.9.2012  |  16:53

 

Harri Heliövaaara ja Victor Crivoi, Suomen ja Romanian kakkospelaajat ratkaisevat maitten välisen Davis Cupin Eurooppa-Afrikan I ryhmän putoamiskarsintaottelun sunnuntaina Cluj’ssa, Romaniassa, sillä Jarkko Nieminen tasoitti maaotteluun 2-2:een voittamalla neljässä erässä Marius Copilin ykkösten kaksinpelissä, joka kesti kolme tuntia ja 15 minuuttia.
Jarkon voitti ensimmäisen erän yhdellä syötönmurrolla ensimmäisen erän 6-3 puolessa tunnissa, mutta toinen erä kestikin sitten tunnin ja 5 minuuttia. Copil onnistui murtamaan Jarkon syötön ja meni 5-3 johtoon. Jarkko otti heti perään vastamurron ja otti vielä toisen murron Copilin seuraavassa syötössä. Erä Niemiselle 7-5.
Kolmas erä meni alla puolessa tunnissa Copilille 6-1 Jarkon menettäessä syöttönsä kaksi kertaa.
Neljäs eteni murroitta 6-6:een. Tie-breakin Jarkko voitti 7-4 ja siirsi näin Romania – Suomi -ottelun ratkaisun Heliövaaralle ja Crivoille.
Jarkon ja Marius Copilin ottelu oli kovatasoinen. Copilin kovaa syöttöä ei oltu suotta kehuttu, mutta kyllä Jarkko Niemisenkin syötöt putosivat mainiosti kenttään ja ässiä tuli tukuttain.
Jarkon nelinpelissä saama reisivamma vaivasi häntä, mutta kovan ammattilaisen tavoin hän kesti sinnikkäästi  vaivat ja tuuletti reippaasti otteluvoitosta. Hän näytti taitonsa ja kykynsä, vaikkei pystynyt liikkumaan aivan normaalisti. Copil pelasi hänkin mainiosti ja pakotti Jarkon esittämään parastaan. Noin parituhapäiselle yleisölle ottelu oli nauttiva, jännittävä, raastava, kuten Davis Cupissa usein on.
Jarkon nelinpelissä lauantaina saama reisivamma vaivasi häntä, mutta sinnikkäästi hän kesti vaivat ja tuuletti reippaasti otteluvoitosta.
-Vamma tuli nelinpelin toisen erän viimeisessä pisteessä, kun tavoittelin volleystobbaria. Se vaivasi koko kolmannen eränkin, mutten halunnut sitä näyttää siinä ottelussa enkä etenkään sunnuntain peliä ajatellen, kertoi Jarkko.
Hän kävi lauantai-iltana  ultraäänessä sairaalassa, jossa todettiin, ettei mitään ole varsinaisesti ”rikki” eikä revennyt.
-Tein itse ratkaisun, että lähden pelaamaan sunnuntaina, kertoi Jarkko. – Tietysti hieman vaivasi takaraivossa, ettei satu vakavampaa, joka voisi vaarantaa koko loppukauden.
-Joukkueemme fysioterapeutti Jarmo Ahonen teippasi jalan huolella ja yritin olla näyttämättä vastustajalle, että on jotain vaivaa.
Jarkko kertoi säästelleensä ottelussa Copilia vastaan hieman oikeaa jalkaansa, mutta totesi samalla, että jalka kipeytyi toisesta kohtaa kuin mihin saattui lauantaina.
-Kolmannessa erässä oli pakko säästellä ja annoin erän lopun mennä. Päätin, että ottelu on voitettava neljässä erässä, sillä viidettä olisin tuskin pystynyt pelaamaan.
-Oli tämä taisteluvoitto, sekä fyysisesti mutta eniten kyllä henkisesti. Sisukkain otteluni ikinä, arvioi Jarkko

Davis Cup 2012
Eurooppa-Afrikan I ryhmän putoamiskarsinta
Romania – Suomi 2-2

14.-16.9.2012 Cluj
Jarkko Nieminen – Viktor Crivoi Romania 75 61 62
Marius Copil Romania – Harri Heliövaara 36 64 62 64
Florin Mergea/Horia Tecua Romania – Harri Heliövaara/Jarkko Nieminen 64 76(4) 61
Jarkko Nieminen – Marius Copil Romania 63 75 16 76(4)

 

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Romania voitti Suomen… →