Uutiset
Kevään Street Tennis kiertue tavoitti noin 7.000 oppilasta eri puolilla Suomea
8.6.2013 | 12:26
Tennisliiton ja seurojen yhteinen Street Tennis kiertue vieraili kevään aikana 50 koulussa eri puolilla Suomea. Tennistä pääsi kokeilemaan noin 7.000 oppilasta, joista isolle osalle tämä oli ensimmäinen kosketus lajiin. Yhden päivän Street Tennis tapahtumat sisälsivät minitenniksen pelaamista, nopeus- ja tarkkuuslyöntiä sekä pallonhallintaharjoitteita. Pääosa oppilaista oli alakoululaisia, mutta mukana oli myös joitain esikoulu- ja yläkouluryhmiä.
Kiertue toteutettiin huhti- ja toukokuussa siten, että kaksi Street Tennis varustein lastattua autoa kiersi Suomea Tennisliiton palkkaamien kiertuemanagerien johdolla. Kussakin koulussa oli mukana paikallisen tennisseuran ohjaajia, jotka opastivat lapsia tenniksen saloihin. Iso kiitos loistavasti onnistuneesta Street Tennis kiertueesta kuuluu kiertuemanagereille Paulus Kiviharjulle, Liisa Tuomaalalle, Jussi Pesoselle, Mika Tapiolle, Pekka Pohjamolle ja Ville-Heikki Talvenmaalle sekä tietysti kaikille 26 seuralle, jotka osallistuivat kiertueen toteuttamiseen.
Kuluvan vuoden aikana järjestetään joitain yksittäisiä Street Tennis lajiesittelytapahtumia. Näillä näkymin seuraava Street Tennis koulukiertue toteutetaan jälleen ensi keväänä.
Lue lisää Street Tenniksen omilta sivuilta.
Jaa: