Uutiset
Nalbandianille Sydneyn turnaus
17.1.2009 | 13:00
Jarkko Nieminen (ATP 40) pelasi lauantaina Sydneyn 484 750$ ATP-turnauksessa uransa yhdeksännen loppuottelun ATP World Tourilla. Hän kohtasi loppuottelussa neljänneksi sijoitetun Argentiinan Davis Nalbandianin (ATP 11), joka näytti vievän ottelun nopeasti nimiinsä. Puolessa tunnissa hän voitti ensimmäisen erän 6-3 ja toisten 30 minuuttisen jälkeen hän johti toista erää jo 5-3, kun Nieminen aloitti takaa-ajon ja onnistui viemään toisen erän. Hänellä oli 6-5 johtoasemassa kolme ottelupalloa, mutta päädyttiin tie-breakiin, jossa hän varmisti erävoiton tie-brekin neljännellä eräpallollaan luvuin 11-9.
Kolmannen erän alussa Nieminen ei onnistunut syötönmurrossa, ja Nalbandian karkasi erävoittoon 6-2. Ottelu kesti kaksi tuntia ja 16 minuuttia.
Tämä oli miesten 11.keskinäinen ottelu ja voitot ovat nyt argentiinalaiselle 7-4. Nieminen sai Sydneyn loppuottelusta 150 ATP-pistettä ja palkintorahaa 42.500$.
Pelaajat siirtyvät Melbourneen, jossa maanantaina käynnistyy vuoden ensimmäisen Grand Slam-turnauksen, Australian avointen, kaksinpelin pääsarjat. Arpa heitti Niemisen avausvastustajaksi Ranskan Paul-Henri Mathieun (ATP 29), joka on kisan 28.sijoitettu. Ottelu pelataan maanantaina kentällä 13 päivän neljäntenä otteluna.
Jaa: