Uutiset
Stanciute yllätti Mayr’n, Laine hävisi Rüütelille
3.10.2008 | 19:00
Sijoittamaton Liettuan Lina Stanciute eteni naisten 25.000$ ITF-turnauksen, OrtoLääkärit Openin, kaksinpelin loppuotteluun voitettuaan kisan ykkössijoitetun, Itävallan Patricia Mayr’n (WTA 139) 7-6(3), 1-6, 6-3.
Tämä on liettualaisen vuoden toistaiseksi paras suoritus ammattilaistourilla. WTA-rankingissa sijalla 363 oleva Stanciute on edennyt tänä vuonna kolme kertaa 25.000$ ITF-turnauksen välieriin, maaliskuussa Minskissä ja Jerseyssä sekä elokuussa Katowicessa. Aggressiivisesti pelaava Mayr näytti kääntävän toisen erän voitollaan ottelun edukseen, mutta tyylikkäästi ja taitavasti palloa sijoitteleva Stanciute pelasi kolmannen erän tarkasti ja eteni loppuotteluun. Stanciute on voittanut uralaan kolme naisten ITF-turnausta.
Mahatautinen Laine
Erinomaisella pelillä puolivälieräottelunsa torstaina voittanut Emma Laine oli viime yönä mahatautinen ja siitä syystä vähän voimaton välieräottelussaan 176-senttistä, kisan viidenneksi sijoitettua Margit Rüüteliä vastaan. Ensimmäisessä erässä edettiin tasatilanteessa 2-2:een, kun Rüütel sai lyöntimyllynsä käyntiin ja vei kahdeksan peliä putkeen. Laine piti oman syöttönsä vasta 2-6, 0-4 tilanteessa ja mursi vielä seuraavassa pelissä Rüütelin syötön. Taka-ajo ei kestänyt tämän pidemmälle, vaan Rüütel vei kaksi seuraavaa peliä ja toisenkin erän luvuin 6-2.
-Margit pelasi paremmin ja syötti paremmin, totesi Laine ottelun jälkeen. – Olin koko ottelun ajan askeleen, kaksi jäljessä enkä päässyt oikein missään vaiheessa painostamaan Margitia. Muutama yksittäinen hyvä piste kyllä tuli.
-Olo on mahataudin jälkeen voimaton, mutta sitä en tappiosta syytä. Margit ansaitsi ehdottomasti voittonsa tänään.
Laine sai välieräpaikastaan 12 WTA-pistettä.
-Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen välieriin, sanoi Laine. – Pitkällisen sairastelun ja vähäisten otteluiden jälkeen en oikein tiennyt, mitä odottaa. Tämä ylitti kaikki odotukset. Ja onhan vielä ”dubbeli” jäljellä.
Perjantai-iltana pelataan Talissa nelinpelin välierät, joissa Laine on parinaan Ruotsin Johanna Larsson.
Jaa: