Suomen ja Tanskan Davis Cup -ottelu käynnistyy perjantaina

16.10.2012  |  18:56

Suomen ja Tanskan Davis Cup -joukkueet kokoontuivat maanantaina Taliin Helsinkiin valmistautumaan viikonvaihteen otteluun, jossa on kyse Davis Cupin Eurooppa-Afrikan I ryhmässä säilymisestä.
I ryhmän kaaviossa putoamiskarsinta on tehty kaksivaiheiseksii. Kuukausi sitten Suomi koki tappion Romanialle 2-3 Cluj’ssa Romaniassa ja tappion myötä se kohtaa vielä Tanskan, joka hävisi ensimmäisellä kierroksella Slovenialle 0-5.
Lokakuinen DC-viikonloppu on harvinainen eikä sitä ole Kansainvälisen Tennisliiton ITF:n ja ATP:n sopimuksella rauhoitettu ammattilaiskisoilta. Tiedettiin jo ennen Romania-ottelua, että mikäli Suomi joutuu pelaamaan toista putoamiskarsintaa, Jarkko Nieminen ei todennäköisimmin ole käytettävissä, sillä hän on samaan aikaan puolustamassa viimevuotista finaalipaikkaansa Stockholm Openissa.
-Ihan voittoon asti ei päästy Cluj’ssa, joten nyt on hirmuisen tärkeä ottelu säilymisen kannalta, totesi kapteeni Kim Tiilikainen.
Tanskan joukkueen kapteenina toimii takavuosien ammattilaispelaaja Kenneth Carlsen.
-Olimme jo ennakkoon kuulleet, että Jarkko ei todennäköisesti pelaa tässä ottelussa. Emme kuitenkaan lähde otteluun sen mukaan, ketkä vastustajista pelaavat. Sehän ei ole meidän käsissämme, totesi Carlsen.
-Itse valitsin joukkueeseen sellaiset pelaajat, jotka olivat viime vuonna nostamassa Tanskan kakkosryhmästä ykköseen, vaikka kolmella pelaajalla ei tällä hetkellä olekaan ATP-rankingia.
-Martin Pedersen opiskelee juristiksi, mutta pelaa paljon kansallisia kisoja. Christoffer Königsfeldtillä on paljon kilpailuotteluita, sillä hän pelaa Berkelyn yliopiston joukkueessa Yhdysvalloissa.
Tanskan joukkueessa on myös tuore Wimbledon-voittaja, sillä Frederik Nielsen (ATP 364) on voitti miesten nelinpelin tässä Grand Slam -turnauksessa heinäkuussa. Hän on ATP-rankingissa samoilla huittelilla kuin parhaana suomalaisena joukkueessa rankattu Timo Nieminen  (ATP 338) ja Harri Heliövaara (ATP 375).
Torstaina arvonnassa klo 15 kapteenit ilmoittavat, ketkä pelaavat kaksinpeleissä ja ketkä muodostavat nelinpeliparin. Kapteenit voivat ennakkoon ilmoitetusta muuttaa kaksi pelaajaa vielä tuntia ennen arvontaa.

Perjantai 19.10.2012
14.45 Joukkueiden esittely
15.00 Ensimmäinen ottelu (Toisen joukkueen ykkönen kohtaa toisen joukkueen kakkosen)
n 20 minuutin tauko, jonka jälkeen
Toinen ottelu (Toisen joukkueen ykkönen kohtaa toisen joukkueen kakkosen)

Lauantai 20.10.2012
15.00 Nelinpeliottelu

Sunnuntai 21.10.2012
13.00 Ensimmäinen ottelu (Joukkueiden ykköset kohtaavat)
n 20 minuutin tauko, jonka jälkeen 
Toinen ottelu (Joukkueiden kakkoset kohtaavat)

Suomi – Tanska -ottelun lippuja voi ostaa ennakkoon GVLK:sta, Finland Tennis Clubilta, Talin Tenniskeskuksesta, Meilahden liikuntakeskuksesta, Esport Centeristä ja Freedom Fund Arenalta ja jo tuntia ennen otteluiden alkua ovelta

   

Jaa:

Seuraava uutinen: Henri Kontisen polvi… →