Uutiset
TEHO Finnish Tour, 3. – Mol ja Lassila jyräsivät vakuuttaviin voittoihin Jyväskylässä
13.4.2025 | 17:49 | Raportit

TEHO Finnish Tour on kolmannen osakilpailun osalta saatu Jyväskylässä hienosti päätökseen. Jyväskylän Tenniskeskus onnistui luomaan pelaajille erinomaiset puitteet huipputennikselle ja siitä sai myös nauttia paikan päälle saapuneet katsojat.
Miesten sarjassa voittajaksi pelasi turnauksen ykkössijoitettu ja Smashia edustava Jeri Lassila, jonka kylmänviileä pelaaminen riitti viemään lopulta ykköstilan. Naisten sarjan vei puolestaan niin ikään ykkössijoitettu Iben Mol (LVS), joka kesti hienosti ennakkosuosikin tuomat paineet ja sai itsensä tarvittavat tehot irti.
Mol piti keskittymisen olennaisessa
Läpi turnauksen vakuuttavaa peliä esittänyt Mol lähti sunnuntain päätöspäivään itseluottamusta uhkuen. Tieto siitä, että oma peruspelaaminen riittäisi voittoon, antoi tukea henkisellä puolella. Aamun välieräottelustaan Mol sai ”kävelyvoiton”, kun sarjan yllättäjiin lukeutunut Kerttu Korpinen (JTS) kaatui erin 6-0, 6-0. Toisessa välieräottelussa iskivät yhteen kakkossijoitettu Khloe Kärkkäinen (TaTS) sekä Helmi Männistö (Valkeakosken Tennis). Kamppailusta ei lopulta muodostunut sen suurempaa trilleriä, vaan Kärkkäinen oli pitkälti koko ottelussa kuskin paikalla ja marssi vastustamattomasti finaaliin erävoitoin 6-3, 6-2.
Finaalista ennakoitiin tasaista vääntöä, jossa molemmilla olisi omat etsikkoaikansa. Kamppailusta muodostui kuitenkin yhden naisen näytös, sillä Molin vire oli yksinkertaisesti omalla tasollaan. Puhtain 6-0 lukemin päättynyttä ensimmäistä erää seurasi 7-5 päättynyt toinen erä, eikä pelaajien välisestä paremmuudesta jäänyt tällä kertaa epäselvyyksiä.
”Tosi onnistunut fiilis jäi peleistä. Tänään erityisesti syöttö toimi erinomaisesti – varsinkin ykkössyöttö oli vahva koko päivän. Myös liikkuminen kentällä oli selvästi vahvuus”, Mol ruoti putkeen mennyttä päiväänsä.
Mielestäni finaali ratkesi pitkälti itseluottamukseen ja vahvaan ykkössyöttöprosenttiin. Kun oma peli kulki ja pystyin luottamaan tekemiseen, se teki ratkaisevan eron”, Mol kiteytti.

Lassilan ote ei herpaantunut
Myöskään miesten sarjassa kärkisijoitetut eivät sunnuntain päätöspäivänä kompuroineet. Vahvasti kuluvan FT-kauden aloittanut Lassila ei joutunut kolmanneksi sijoitettu Otso Martikaista (HVS-Tennis) vastaan käydyssä välieräottelussaan juurikaan koville, vaan hoiti kamppailun tyylikkäästi erävoitoin 6-3, 6-4.
Myöskään kakkossijoitetun Oskari Eerolan (LVS, kuvassa) ja neljänneksi rankatun Arttu Ronkaisen (Smash) välisestä välierätaistosta ei saatu aikaiseksi sen suurempaa jännitysnäytelmään, vaan ensiksi mainittu Eerola oli terävänä heti alussa. Ensimmäisen erän nimiinsä vienyt Eerola sai pelata jälkimmäisen ja ratkaisevan erän vapautuneesti, ja nappasi lopulta rutiinilla finaalipaikan itselleen erävoitoin 7-5, 6-1.
Finaalikamppailussa Eerolan pelaamattomuus tuli hieman esille samalla kun vahvassa vireessä porskuttanut Lassila takoi teräviä palautuksia vastapuolen kenttään.
”Sunnuntaina löytyi hyvä flow peliin. Kaikki tuntui toimivan hyvin, mutta kämmeneltä tuli tehtyä eniten pisteitä”, Lassila analysoi.
Herrat esittivät kuitenkin yleisölle hienoja palloralleja, jotka sisälsivät oikea-aikaisia verkolle nousuja. Loppujen lopuksi Lassila kruunasi kisaviikonloppunsa komeaan voittoon erin 6-4, 6-4.
”Finaalissa palkitsi sinnikkyys, rohkeus ja rentous. Pystyin pelaamaan koko ottelun todella tasaisesti, josta olen erityisen tyytyväinen”, Lassila kommentoi.
TEHO Finnish Tour vetää nyt hiukan happea ja palaa neljännen osakilpailun myötä asiaan seuraavan kerran kesäkuun ensimmäisellä viikolla (6.-8.6), jolloin kisapaikkana toimii Vaasa ja kisojen järjestävänä tahona Tennis-61.
Jaa: