TEHO Finnish Tour -kiertue kutsuu kotimaan huiput Vantaalle 7.-9.6. – ”Suhtautuminen ollut erittäin myönteistä!”

6.6.2024  |  13:04  |  Ennakot

Stella Remander lukeutuu naisten sarjan suosikkeihin

TEHO Finnish Tour palaa pienen tauon jälkeen täyteen tohinaan, kun tulevana viikonloppuna pelataan kiertueen toinen osakilpailu HVS-Tenniksen järjestämänä. Pelipaikkoina toimivat tällä kertaa Vantaan Varisto sekä  Helsingin Metsälä, joissa ulkokentät on saatu molemmissa hyvään kuntoon.

Pelit alkavat alkuerien osalta perjantaina aamupäivällä Metsälässä ja jatkuvat myöhemmin iltapäivällä Varistossa, jossa on määrä pelata sekä lauantaina että sunnuntaina. Molempiin sarjoihin on tulossa kiitettävästi porukkaa, joka takaa sen, että paikan päälle saapuva yleisö pääsee nauttimaan laatutenniksestä finaalipäivälle asti.

HVS-Tenniksen toiminnanjohtajana työskentelevä Pekka Mäkelä odottaa viikonlopun taistoja innolla, varsinkin kun kisapaikaksi valikoitui lopulta Varisto, joka ei välttämättä lukeudu tennispiireissä niihin perinteikkäimpiin kisa-areenoihin.

”Tässä kohtaa tuntuu tosi kivalta, että tällaisen kisan pystyy järjestämään hyvässä yhteistyössä ja tarvittaessa naapurihallissa. Lähinnä se suhtautuminen on ollut erittäin myönteistä! Molemmat tahot, sekä me että Variston puolen henkilöstö, auttavat käytännön järjestelyissä toisiaan, jotta saadaan mahdollisimman hyvä tapahtuma aikaiseksi. Iso kiitos heille jo tässä vaiheessa”, Mäkelä suitsutti.

Variston puitteista puhuttaessa Mäkelä haluaa nostaa esiin runsaat katsomotilat sekä alueella toimivan kahvila-ravintolan, jotka takaavat paikan päälle tulleiden katsojien viihtyvyyden.

”Porukkaa mahtuu hyvin, ja Varisto on myös sikäli kiva paikka että siellä on sivussa katsomo, josta näkee kaikille neljälle kentälle hyvin. Kaikin puolin hyvät puitteet pelien seuraamiseen. Lisäksi oman viihtyvyytensä tarjoaa alueen ensiluokkainen kahvila-ravintola, josta saa tarvittavat juotavat ja syötävät.”

Sunnuntain ratkaisupäivää voit seurata myös Tennisliiton YouTube-kanavan kautta. Lisäksi molempien sarjojen kaavioihin pääset tutustumaan täältä.

TURNAUSOHJELMA
Perjantai: 1. kierros klo 8.30 alkaen läpi päivän
Lauantai: 2. kierros klo 10.00 alkaen ja puolivälierät klo 16.00 alkaen
Sunnuntai: välierät klo 10.00 alkaen, naisten loppuottelu klo 13.00 ja miesten klo 14.30

KATSO KAAVIOT & OTTELUOHJELMA
LIVESTREAM

Remanderin kilpailuhermoja mitataan naisissa

Naisten sarjassa nähdään Varistossa varmuudella eri voittaja, sillä kauden ensimmäisen FT-osakilpailun näytöstyyliin vienyttä Ella Haavistoa (Smash) ei tulevan viikonlopun turnauksessa nähdä. Se avaa mahdollisuuden paitsi yllättäjille, niin myös lisää jännitystä entisestään. Naisissa kärkisijoitetut ovat tosin olleet tyypilliseen tapaan erittäin vahvoilla.

Ykkössijoitettuna häärivä Stella Remander (HVS) lähtee Variston turnaukseen voitontahtoisena mutta myös nauttimaan kilpailemisesta. Sisäkenttien Suomenmestaruuden nimiinsä pari vuotta sitten vienyt Remander, 18, kohtaa avausottelussaan voittajan ottelusta Sade Scharlin (ÅLK) – Elna Komulainen (Valko-Pallo).

”Kiva päästä pelaamaan Suomessa hyviä matseja! Treenit ovat sujuneet oikein mukavasti, tossa oli juuri pari ammattilaiskisaa Serbiassa, mutta nyt olisi tarkoitus pelata Suomessa vähän enemmän kisoja. Vantaan Varisto ei itselleni ole tuttu ennestään, joten senkin takia innolla odotetaan. Harvoin tulee vastaan paikkoja Suomessa, jossa ei ole tullut pelattua. En lähde tässä nyt tulostavoitteita asettamaan, tarkoitus on pelata hyviä pelejä ja nauttia kilpailemisesta”, Remander kommentoi.

Helpolla Remander ei tule viikonlopun urakastaan selviämään, sillä hänen takanaan on tukku kovia ja voitonjanoisia kilpasiskoja. Niihin kuuluvat esimerkiksi turnauksen kolmossijoitettu ja kiertueen kestomenestyjiin lukeutuva Emelie Gabran (ÅLK) sekä kovalyöntinen kakkossijoitettu Clarissa Blomqvist (HTK). Lisäksi haastajiin voidaan luokitella myös FT-kauden avauksessa välieriin asti yltänyt Saara Aerila (ÅLK), joka lähtee Varistoon luottavaisin mielin.

”On kyllä kelvannut treenata näillä keleillä massalla nyt koko toukokuun ajan. Huhtikuussa saatu nilkkavamma vähän vieläkin vaivaa, mutta muuten pysynyt vihdoin terveenä. Kyllä tässä tavoitteena olisi saada hyvä startti kesän turnauksille ja töitä lähdetään tekemään jokaisen pisteen eteen”, Aerila muotoili.

Clarissa Blomqvist on viime kesän ulkokenttien SM-hopeamitalisti.

Kaukovalta jahtaa voittoa kotikulmillaan

Miesten sarjan kattaus on jälleen monipuolinen ja korkeimmalle korokkeelle on luonnollisesti tunkua. Maaliskuussa kauden ensimmäisessä Finnish Tour-osakilpailussa Jyväskylässä voittoa juhlinut Linus Lagerbohm (HVS) ei tällä kertaa pääse osallistumaan Varistoon päällekkäisen kilpailun vuoksi. Sen sijaan hopealle Jyväskylässä yltänyt ja Lagerbohmille erin 1-6, 3-6 hävinnyt Oskari Eerola (LVS) on mukana ja valmiina kamppailemaan voitosta. Eerola on Variston turnauksen neljänneksi sijoitettu ja kohtaa avauskierroksella Elias Ruusuvuoren (HVS).

HVS-Tenniksellä on muutenkin kisassa erittäin vahva edustus. Miesten sarjan suurimpiin ennakkosuosikkeihin lukeutuvat turnauksen ykkössijoitettu ja hallitseva ulkokenttien Suomen mestari Patrick Kaukovalta (HVS) ja toiseksi sijoitettu Leevi Säätelä (HVS). Seurakaverukset tulevat kaaviossa aivan eri suunnista, joten mikäli molemmilla peli kulkee toivotulla tavalla, voivat he hyvinkin kohdata toisensa sunnuntain finaalissa.

”Hyvät fiilikset päästä pelaamaan Finnish Touria pitkästä aikaa, ja kiva myös pelata turnaus kotiseuduilla. Treenit ovat sujuneet hyvin viime aikoina ja peli tuntuu pitkästä aikaa taas paremmalta. Matsi kerrallaan lähdetään jahtaamaan voittoa”, Kaukovalta totesi itsevarmasti turnauksen alla.

Kaukovalta valmiina palaamaan Finnish Tour -kentille.

Miehissä haastajiin lukeutuvat muiden muassa kolmossijoitettu Peetu Pohjola (TaTS) sekä kuudenneksi sijoitettu Aleksi Löfman (HVS), joista molemmat avaavat turnauksensa Metsälän massakentillä. Mikäli avauskierrokselta täytyisi poimia jokin kiinnostava kaksintaistelu, olisi se ehdottomasti kahdeksanneksi sijoitetun August Ehrnroothin (HLK) ja Jeri Lassilan (Smash) kohtaaminen Variston kentillä.

Sunnuntain ratkaisupäivää voit seurata myös Tennisliiton YouTube-kanavan kautta. Lisäksi molempien sarjojen kaavioihin pääset tutustumaan täältä.

KATSO KAAVIOT & OTTELUOHJELMA
LIVESTREAM

Peetu Pohjola kuuluu Varistossa haastajiin.

Jaa:

Seuraava uutinen: TEHO Finnish Tourin… →