Tenniksen tulevaisuus: Miten Suomesta noustaan huipulle?

20.5.2017  |  13:59

– Ilo, innostus ja intohimo pitää sytyttää jo U10-vaiheessa, Tomi Lämsä aloittaa Tennisliiton Huippu-urheilun tulevaisuusseminaarin puheenvuoronsa.

Tämän ajatuksen merkitys on Lämsän mukaan nykyään entistä suurempi, sillä lasten vapaa-ajasta kamppailee niin moni asia. 

– Kaikki mulle helposti ja mieluiten äkkiä – näin moni nuori ajattelee. Huippu-urheilu on kuitenkin kaikkea muuta. Mutta kun ilo, innostus ja intohimo syttyvät, alkaa nuori tehdä automaattisesti oikeita, huippu-urheilun polulle johtavia asioita, Lämsä sanoo.

Silloin koulusta kotiin tuleva lapsi heittää repun eteisen nurkkaan ja suuntaa padin sijaan pihalle pelailemaan kaverien kanssa. 

-Terveyden näkökulmasta 14 liikuntatuntia viikossa on lapselle ok määrä, urheiluun vaaditaan 20 tuntia ja huippu-urheilijaksi haluavan tulisi liikkua 30 tuntia viikossa. Mutta näillä ei tarkoiteta vain ohjattuja treenimääriä, vaan trampoliinilla pomppimista, perheen yhteisiä pyöräilyitä tai pihapelailuita. Niistä rakentuu hyvä liikunnallinen elämäntapa, Lämsä kertoo.

 

Vain nälkä ajoi kentältä kotiin 

Kun ääneen pääsee Jarkko Nieminen, Suomen tennishistorian kirkkaasti paras kaksinpelaaja, on selvää, että hänellä on juuri tällainen ideaalitausta.

– Urheilin kaiken vapaa-aikani. Tein kyllä läksyt kunnialla myöhemmin, mutta koulun jälkeen säntäsin aina pelaamaan kaverien kanssa pipolätkää pariksi tunniksi, kunnes nälkä ajoi kotiin. Sitten suuntasin tennistreeneihin, Nieminen sanoo. 

– Kesälomalla vietimme kaverien kanssa helposti seitsemän tuntia yleisurheilukentällä. Ei niitä tunteja laskettu, vaan ne tulivat luonnostaan, koska palo liikkua oli niin kova.

Niemisen kaltaiset liikunnalliset lapset ajautuvat Lämsän mukaan Suomessa jääkiekkoon ja jalkapalloon – peleihin, joita pelaillaan eniten myös pihoilla kaverien kesken. Tenniksen haasteena onkin saada lajin aloittavat lapset sitoutumaan nopeasti.

– Lapsi on kuin tyhjä taulu tullessaan tennishallille. Ei hänellä ole odotuksia tai ennakkoajatuksia. Meidän tehtävämme on antaa oikeanlaiset signaalit ja saada lapsi koukuttumaan ensin harrastustoimintaan ja sitten kilpailuihin, Tennisliiton koulutusvastaava Harri Suutarinen sanoo.

– Liikunta on lapselle leikkiä, se on hyvä muistaa, Lämsä lisää.

 

Erilaisilla poluilla menestykseen

Tennis oli jo viisivuotiaalle Jarkolle selkeä ykköslaji. Aluksi hän oli mukana vanhempiensa vetämillä kursseilla ja seitsemänvuotiaana liittyi tennisseuran toimintaan. Viereinen Maskun tennishalli loi innokkaalle pelaajanalulle mahtavat puitteet harjoitteluun, mutta myös eteisen ovi sai tasaisesti kokea pienen Jarkon rystyn voiman ja ikkuna kesti ylväänä pehmopallolla lyödyt napakat kämmenet.

– Ne määrät, joita pelasin 15-vuotiaana, eivät olisi olleet mahdollisia, jos minulla ei olisi ollut niin monipuolista ja vahvaa liikuntataustaa, Nieminen miettii.

Hän kilpaili ensi kertaa Suomen ulkopuolella 9-10-vuotiaana Ruotsissa. Tason mittaus naapureita vastaan motivoi lahjakasta pelaajaa. Muut Euroopan maat tulivat tutuiksi pikkuhiljaa, ja Yhdysvalloissa Nieminen kilpaili ensi kertaa 15-vuotiaana.

– Ulkomailla pelaaminen tekee hyvää, tuo uusia tuulia kilpailemiseen. Mutta en varmasti kiertänyt kansainvälisiä kilpailuita ainakaan enempää kuin saman ikäluokan pelaajat nykyään.

– Kilpaileminen oli jo pienenä minulle se lajin suola. Halusin aina voittaa yhtä paljon, oli sitten kyseessä SM-kisat tai pihapelit. Sitä intohimoa ei kenenkään tarvinnut sytyttää puolestani, Nieminen kertoo.

Nuorten maajoukkuetoiminnan vastuuvalmentaja Saku Siivonen nostaa esiin ajatuksiaan siitä, millaisilla ominaisuuksilla varustettu pelaaja todennäköisesti pärjää juniorivuosien jälkeen ammattilaiskentillä.

Junioreista Tourille -kuvan ranskalaiset viivat kolahtivat Niemiseen.

 

 

– Mitenkään itseäni kehumatta sanon, että juuri nämä olivat minun vahvuuksiani tenniksessä – ja hyvällä mallilla jo nuoresta iästä lähtien. Tennis on niin raaka laji niin rankingin, matkapäivien määrän, otteluolosuhteiden vaihtelun kuin yksin olonkin osalta, ettei siinä pärjää, jolleivat kaikki osa-alueet ole kunnossa, Nieminen sanoo.

Hän oli ATP-rankingissa parhaimmillaan 13:s ja pysyi sadan parhaan joukossa 15 vuotta. Onko Niemisen pelaajan polku ideaali tie huipulle?

– Ei varmasti ole, sillä se oli monien sattumien summa. Ei sellaista voi odottaa keneltäkään, että vanhemmat valmentavat, lapselle on hullu treenajaluonne ja asutaan tennishallin vieressä. Toinen ihan erilainen huipulle johtanut polku on Henri Kontisen, mutta ei sitäkään voi odottaa keneltäkään, sillä onko vastaavanlainen koko perheen taloudellinen ja henkinen panostus monelle mahdollinen? Todennäköisesti ei, Nieminen pohtii.

– Ainoa yhdistävä tekijä minun ja Henkan taustalla onkin intohimo: vielä tänä päivänä kun menemme Henkan kanssa pelaamaan pikkuruutuun, koemme samanlaista iloa ja intoa kuin pikkupoikana. Se on ajanut – ja ajaa meitä yhä – eteenpäin.

 

Jarkon pointit menestykseen:

”Vaikka harrastin ohjatusti vain tennistä muutamaa jalkapallovuotta lukuun ottamatta, liikuin monipuolisesti kaikki lapsuus- ja nuoruusvuoteni.”
 
”En suunnitellut ammattilaisuutta edes voittaessani SM-kisoja. Aloin pelata tennistä kaksi kertaa päivässä vasta lukioiässä. US Openin voitto avasi silmäni ja ymmärsin, että haluan nähdä, mikä on maksimini tenniksessä. Tajusin, että jos voin voittaa ikäluokkani parhaat, voin voittaa myös miehissä.”
 
”Minulla ei ollut ranking-tavoitetta, vaan halusin nähdä, miten pitkälle voin päästä. Kun olin 105:s, halusin toki sadan parhaan joukkoon. Sitten tavoitteena oli top 50, ja sen jälkeen päästä sijoitettuna Grand Slamiin. Keskityin kuitenkin koko ajan aika hyvin omiin taitoihini ja niiden kehittämiseen.”
 
”Kirjat, musiikki ja pelikaverit pitivät huolen siitä, etten koskaan viimeisiä vuosia lukuun ottamatta potenut reissussa sellaista ikävää, joka olisi haitannut. Tärkeintä oli, etten jäänyt yksin kaivelemaan varpaita hotellihuoneeseen.”
 
”Valmentajalla on valtava merkitys uralle. Olin tunnollinen harjoittelija ja analyyttinenkin, joten pärjäsin tietyn aikaa omillani. Sitten kehitys kuitenkin tyssäsi, ja etsin jälleen valmentajan. Oikeanlainen valmennus oikeaan aikaan on kehityksen avain.”
”Minä en tiedä, mitä tällä hetkellä vaatii menestys 14-vuotiaissa, koska en ole pitkään aikaan edes nähnyt niitä kisoja. Tiedän kuitenkin, mitä vaatii olla vuodesta toiseen top 100 -pelaaja. Tämä on asia, jota kannustan valmentajia pohtimaan. Joku kosketuspinta pitää olla, jotta voi luotsata pelaajaa kohti urheilullista menestystä. Ei välttämättä omaa menestyksekästä urheilu-uraa, mutta riittävä tieto siitä, mitä tietyllä tasolla pelaaminen vaatii. Pitää olla nöyryyttä ja halua kehittyä. Numeroista ei yksin ole hyötyä.”

 

 

 

Jaa: