Uutiset
Tennisliitto aloittaa talenttiohjelman
12.2.2010 | 05:00
Suomen Olympiakomitean valmennusjärjestelmän kehittämishankkeen "Lahjakkuuksien arkiharjoittelun kehittäminen" toisena osana lahjakkuuksien tukiohjelman rinnalle Tennisliitto aloittaa talenttiohjelman. Talenttiryhmään kootaan lahjakkaimmat pelaajat 10-15 vuoden ikäisinä. Pelaajat kokoontuvat kolmesti vuodessa leirille, johon osallistuvat myös henkilökohtaiset valmentajat ja vanhemmat vähintään yhdeksi päiväksi. Tärkeimpänä tavoitteena on vaikuttaa päivittäiseen harjoitteluun (määrä/laatu), jonka vuoksi valmentajien sitoutuminen mukaan leirille on välttämätöntä. Leirin ohjelma jaetaan kohderyhmittäin ja se painottuu pääasiassa omassa harjoitusympäristössä tapahtuvan harjoittelun kehittämiseen ja parantamiseen.
Talenttiryhmän valmentajat kokoontuvat lisäksi valmentajien jatkokoulutustilaisuuksien yhteydessä sekä Suomessa järjestettävissä nuorten SM-kisoissa, jolloin keskustellaan ja asetetaan tavoitteita pelaajien harjoittelun kehittämiseksi.
Valintakriteerit ryhmään
– tavoitteet ja asenne (fyysinen, henkinen)
– sitoutuminen (osallistuminen toimintaan / harjoituspäiväkirjan täyttäminen)
– kilpailutulokset (oman ikäluokan tulee olla ranking sijoilla 1-5)
– sitoutuminen kansainväliseen kilpailemiseen
Pelaajan velvoitteet
– haku mukaan ryhmän toimintaan
– harjoitus- ja kilpailusuunnitelma 2010
– sitoutuminen henkilökohtaiseen harjoitus- ja kilpailuohjelmaan
– sitoutuminen pitämään harjoituspäiväkirjaa
Valmentajan velvoitteet
– pelaajan henkilökohtaisen valmentajan tulee sitoutua toimintaan, yhteistyöhön ja osallistua yhteisleireille
Toiminnallinen tuki
– 3 valtakunnallista talenttileiriä 10-15 –vuotiaille (2000-1995 –syntyneille)
– pelaaja-valmentaja –pari mukana leirillä vähintään yhden päivän ajan
– henkilökohtainen kehityskeskustelu kahdesti vuodessa
– valmennuksen konsultointi, tarvittaessa valmennuksen suunnittelu / ohjelmointi
– valmentajavierailu omassa seurassa kaksi kertaa vuodessa (valmentaja, vanhemmat, pelaaja, seura)
Ei suoraa taloudellista tukea
Alustavat yhteisleiriajat ovat
21.-24.3.
7.-10.6.
12.-15.10.
Haku tapahtuu vapaamuotoisen hakemuksen lähettämisellä osoitteeseen teemu.purho@tennis.fi . Hakemuksessa tulee käydä ilmi ainakin seuraavat asiat
– nimi
– yhteystiedot (osoite, gsm, sähköposti)
– valmentaja
– valmentajan yhteystiedot (osoite, gsm, sähköposti)
– harjoitussuunnitelma 2010
– kilpailusuunnitelma 2010
– tavoitteet 2010 ja 2013
– omat toiveet talenttiryhmän toiminnalle
Hakemukset tulee lähettää viimeistään 14.2.2010 mennessä, tämän jälkeen lähetettyjä hakemuksia ei käsitellä. Huipputennis- ja maajoukkuetoimikunta käsittelee hakemukset ja tekee pelaajavalinnat helmikuun aikana.
Lisätietoja talenttitoiminnasta valmennuspäällikkö Teemu Purholta 040-523 1797 tai teemu.purho@tennis.fi
Jaa: