Timo Nieminen päättää uransa Tampereella

23.7.2013  |  15:53

Ainoana suomalaisena suoraan Aamulehti Tampere Openin, 42.500€ ATP Challenger -turnauksen kaksinpeliin päässyt Timo Nieminen (ATP 558) koki tappion ensimmäisellä kierroksella  kuudenneksi sijoitetulle Espanjan Guillermo Olasolle (ATP 256) kolmessa erässä.
Ottelun jälkeen Timo ilmoitti lopettavansa ammattilaisuransa tähän turnaukseen. Hän aloittaa vielä kisan nelinpelin tsekkiparinsa Michal Schmidin kanssa. Pari kohtaa keskiviikkona ykkössijoitetut Filippiinien Ruben Gonzalezin ja Australian Chris Letcherin.

Timon ammattilaisura käynnistyi vuonna 2000. Hän nousi kaksinpelissä parhaimmillaan sijalle 254 (21.7.2003) ja nelinpelissä sijalle 318 (5.7.2004).
ITF Futures -tasolla Timo on voittanut 16 kaksinpeliturnausta, joista 10 massakentillä ja loput kovilla kentillä. Ensimmäinen turnausvoitto tuli Latviassa vuonna 2002 ja viimeiseksi jäänyt vuonna 2012 Ruotsissa. Tämän lisäksi hän on ollut 17 kertaa loppuottelussa. Otteluita on kertynyt 590, joista voittoja 367.
ITF Futures -kilpailujen nelinpelititteleitä Timolla on seitsemän vuosilta 2007-13.
ATP Challengereissa Timolle kertyi 59 ottelua, joista voittoja 14.
Timo nimettiin Suomen Davis Cup -joukkueeseen 17; kentällä hän oli 12 DC-ottelussa. Ensimmäisen kerran Timo tuli DC-joukkueeseen vuonna 2002 ja pelasi viimeisen ottelunsa viime lokakuussa Tanska-ottelussa kaksi kaksinpeliä ja nelinpelin Juho Paukku parinaan.
Hän tienasi urallaan liki 170.000 dollaria.

Pöllänen toiselle kierrokselle

Arpa heitti villin kortin saaneet Herkko Pölläsen (ATP 839) ja Henrik Sillanpään (ATP 1167) vastakkain tuulisessa ja hetkittäin sateisessa säässä. Herkko vei ottelun jännittävien vaiheiden jälkeen kolmessa tasaisessa erässä. Ratkaisevan erän tie-breakin Herkko kirjasi nimiinsä 7-0.
Toisella kierroksella Herkko kohtaa voittajan ottelusta Gerard Granollers Espanja (4.) – Germain Gigounon Belgia.
Villin kortin saanut Micke Kontinen (ATP 842) ottaa mittaa Itävallan Michael Linzeristä (ATP 356) tiistaina noin klo 17. Sen  jälkeen TaTS:n juniori Joel Popov (ei ATP-rankingia), joka sai villin kortin voitettuaan viime vuonna Aamulehti Tampere Openin yhteydessä pelatun juniorien Koskiklinikka Futures Stars -kutsukilpailun poikien kaksinpelin, kohtaa ruotsalaiskarsija Markus Erikssonin (ATP 520).
Nelinpelissä on kolme suomalaisparia: Sami Huurinainen/Jesper Saarni, Timi Kivijärvi/Joel Popov ja Ristomatti Lanne/Mikko Rajamäki sekä viisi suomalaista ulkomaisen parin kanssa. Timo Niemisen parina on siis Tsekin Michal Schmid, Herkko Pölläsen Patrik Rosenholm, Henrik Sillanpään Ranskan Gianni Mina, Micke Kontisen Puolan Grzegorz Panfil ja Henri Kontisen Serbian Goran Tosic, jotka ovat nelossijoitettuja.

Aamulehti Tampere Open
42.500€ ATP Challenger
20.-28.7.2013 Tampere
Kaksinpeli

1.kierrosta: Guillermo Olaso Espanja – Timo Nieminen 46 64 62, Herkko Pöllänen (villi kortti) – Henrik Sillanpää (villi kortti) 63 67(5) 76(0)

 

 

 

Timo Nieminen

Jaa:

Seuraava uutinen: Niklas-Salminen kolmannelle kierrokselle… →