Uutiset
Tsekki voitti 2014 Fed Cupin
10.11.2014 | 08:31
Tsekin joukkue voitti kahdeksannen kerran Fed Cupin lyötyään 3-1 Saksan cupin loppuottelussa kotikentällään O2 Arenassa, Prahassa.
Tsekin naiset ottivat heti vakuuttavan johdon, kun sekä Petra Kvitova että Lucie Safarova voittivat avauspäivän kaksinpelinsä erääkään menettämättä. Angelique Kerber tosin pystyi murtamaan molemmissa erissä Safarovan syötön, mutta hermoili eikä pystynyt viemään ottelua nimiinsä.
Seuraavana päivän Kerber kohtasi WTA-ranking nelosen, Kvitovan, ja pystyi tasaisempaan esitykseen. Kahden tunnin ja 57 minuutin trillerin jälkeen ottelun vei kuitenkin Kvitova ja vei näin Tsekin tavoittamattomaan 3-0 johtoon eikä kakkosten kaksinpeliä pelattu.
Saksalaiset Julia Goerges ja Sabine Lisicki kaunistelivat saksalaisten loppunumeroita 1-3:een voittamalla Andrea Hlavackovan ja Lucie Hradeckan.
Etenkin viime vuodet Tsekin naiset ovat olleet Fed Cupissa vakuuttavia. Tämä tuorein cupvoitto on maan kolmas viimeisten neljän vuoden aikana. Tsekin voitto ovat vuosilta 1975, 1983-85, 1988, 2011 ja 2012. Viisi ensimmäistä näistä voitti Tsekkoslovakia, jonka paikan Fed Cupissa Tsekin tasavalta lunasti, kun maa oli jakautunut Slovakiaan ja Tsekkiin.
Saksa oli ensimmäisen kerran sitten vuoden 1992 Fed Cupin loppuottelussa. Saksan liittotasavalta voitti cupin vuonna 1987, yhdistyneen Saksan joukkue vuonna 1992. Joukkueen tähtenä oli molemmissa finaaleissa Steffi Graf.
Fed Cup by BNP Paribas 2014
Loppuottelu
8-9.11.2014 Praha, Tsekki
Tsekki – Saksa 3-1
Petra Kvitova Tsekki – Andrea Petkovic Saksa 62 64
Lucie Safarova Tsekki – Angelique Kerber Saksa 64 64
Petra Kvitova Tsekki – Angelique Kerber Saksa 76(5) 46 64
Lucie Safarova Tsekki – Andrea Petkovic Saksa ei pelattu
Julia Goerges/Sabine Lisicki Saksa – Andrea Hlavackova/Lucie Hradecka Tsekki 64 63
Jaa: