Vasan veljekset turnausvoittoon Unkarissa

15.6.2024  |  20:48  |  Raportit

Eero ja Iiro Vasa nappasivat nelinpelin turnausvoiton ITF-ammattilaiskisassa Unkarissa. Turnausvoitto on veljesparin viides yhdessä ja isoveli Eeron tämän kauden neljäs titteli.

Turkulaisveljesten yhteispelit ovat jälleen käynnissä, kun Iiro palasi Eurooppaan Yhdysvaltojen yliopistotenniskauden jäljiltä. Yhteispelit ovat lähteneet hienosti käyntiin, kun toisessa kisassa tuli jo kisavoitto; ensimmäinen yhdessä sitten vuoden 2022. Vasat urakoivat lauantaina niin välierän kuin finaalin ja molempien otteluiden voitot tulivat ottelu-tie-breikin kautta. Ensin välierässä kaatui pari Facundo Bermejo/Tymur Bieldiugin 6-3, 6-7(5), 10-7 ja mestaruustaistossa pari Abel Forger/Thijmen Loof 2-6, 6-2, 10-3.

”Turnaus oli kaiken kaikkiaan hyvä. Päivän ottelut olivat mielenkiintoisia ja olisi voinut käydä oikeastaan miten vaan. Välierässä olimme jo erän ja 5-3 johdossa sekä kolme ottelupalloa, mutta emme saaneet hoidettua ja ehkä vähän hermoilimme. Saimme kuitenkin kasattua ajatukset. Finaali oli tiukka ja vastustajat olivat erityisesti alkuun vahvoja. Toisessa erässä saimme momentumin ja murron Eeron hyvien palautusten ansiosta; siitä pelasimme loppuun asti tosi hyvin ja kymppitaiska oli tosi hyvää tennistä meiltä”, kommentoi Iiro päivän pelejä.

Lisäksi Eero ylsi kaksinpelissä puolivälieriin asti.

Eero jatkaa ensi viikolla pelejään Belgiassa ja Iiro suuntaa takaisin Suomeen.

M15 ITF WORLD TENNIS TOUR | UNKARI

Jaa:

Seuraava uutinen: Kauden 3. Fazer… →