Virtanen selvitti neljä ottelupalloa ja eteni Wimbledonin karsinnan toiselle kierrokselle

24.6.2024  |  21:29  |  Raportit

Otto Virtanen aloitti Wimbledonin karsinnan trillerivoitolla.

Virtanen (ATP-149) kohtasi karsinnan ensimmäisellä kierroksella italialaisen Franco Agamenonen (ATP-216). Italialainen oli voittanut kaksikon ainoan kohtaamisen kolmessa erässä viime vuoden Rooman ATP Masters -turnauksen karsinnassa. Myös tällä kertaa mentiin kolmen erän kautta ja Agamenonen pääsikin jälleen yhden pisteen päähän voitosta kolmannessa erässä Virtasen syöttäessä 4-5 tilanteessa. Suomalaispelaaja kuitenkin käänsi toivottomalta näyttäneen tilanteen ja eteni lopulta voittoon erin 6-7(6), 6-2, 7-6(6).

Toisella karsintakierroksella asettuu vastaan sveitsiläinen Alexander Ritschard (ATP-178). Pelaajat ovat kohdanneet toisensa kerran kuusi vuotta sitten ITF-kiertueen ottelussa massakentillä; tuolloin sveitsiläinen oli vahvempi. Ottelu on vuorossa keskiviikkona.

WIMBLEDON

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Suomen Tennisliitto (@tennisfin) jakama julkaisu

Jaa:

Seuraava uutinen: SM-kilpailut: Alkio aloitti… →